Saksa voitti Eurovision laulukilpailun 2010

Eurovision laulukilpailun 2010 voittajaksi selvityi Saksan Lena Meyer-Landrut kappaleella ”Satellite”. Sävellyksestä ja sanoituksesta vastaavat Julie Frost ja John Gordon. Voitto oli Saksan toinen. Maan edellinen voitto Nicolen ”Ein bißchen Frieden” on vuodelta 1982. Saksa on osallistunut Eurovision laulukilpailuun joka vuosi sen perustamisesta vuodesta 1956 lähtien. Oslon edellisten Euroviisujen loppukilpailusta vuonna 1996 maa tosin karsiutui.

Kärkikymmenikköön yltivät myös Turkki, Romania, Tanska, Azerbaidžan, Belgia, Armenia, Kreikka, Georgia ja Ukraina. Ison-Britannian Josh Dubovie jäi finaalin viimeiseksi kymmenellä pisteellä. Illan lähetyksestä ei dramatiikkaa puuttunut, sillä toisena esiintyneen Espanjan esityksen aikana lavalle hyppäsi innokas fani häiritsemään artistia. Maata edustanut Daniel Diges sai esiintyä uudelleen viimeisenä Tanskan jälkeen. Välikohtaus on ennenkuulumatonta Eurovision laulukilpailun historiassa.

Ensi vuonna kilpaillaan siis Saksassa, edelliset maassa järjestetyt Eurovision laulukilpailut järjestettiin Münchenissa vuonna 1983.  EBUn suuren rahoittajamaan edellisestä voitosta ehti kulua 13 vuotta. Katrina and the Wavesien voitosta voit lukea sunnuntaisin ilmestyvässä Viisukuppilan Muistathan-sarjassa tämän jutun alla.

Suomen Kuunkuiskaajat jäi tiistain semifinaalissa 11. sijalle eli vain kolme pistettä uupui finaalipaikasta. Ruotsin Anna Bergendahlilla oli torstaina sama kohtalo, maan finaalipaikasta jäi puuttumaan kaksi pistettä Suomea enemmän. Tarkemmat tulokset ja Lenan esitykset lue lisää -osuudessa. Voitto- ja greenroomtunnelmia EBUn videoissa sekä kuvagalleriassa jutun lopussa.

Finaali

1. Saksa (248 pist.)

2. Turkki (170)

3. Romania (162)

4. Tanska (149)

5. Azerbaidžan (145)

6. Belgia (143)

7. Armenia (141)

8. Kreikka (140)

9. Georgia (136)

10. Ukraina (108)

11. Venäjä (90)

12. Ranska (82)

13. Serbia (72)

14. Israel (71)

15. Espanja (68)

16. Albania (62)

17. Bosnia-Hertsegovina (51)

18. Portugali (43)

19. Islanti (41)

20. Norja (35)

21. Kypros (27)

22. Moldova (27)

23. Irlanti (25)

24. Valko-Venäjä (18)

25. Iso-Britannia (10)

Tulostaulu (EBU)

1. semifinaali

01. Belgia (167 pist.)

02. Kreikka (133)

03. Islanti (123)

04. Portugali (89)

05. Serbia (79)

06. Albania (76)

07. Venäjä (74)

08. Bosnia-Hertsegovina (59)

09. Valko-Venäjä (59)

10. Moldova (52)

11. Suomi (49)

12. Malta (45)

13. Puola (44)

14. Viro (39)

15. EJT Makedonia (37)

16. Slovakia (24)

17. Latvia (11)

Tulostaulu (EBU)

2. semifinaali

01. Turkki (118 pist.)

02. Azerbaidžan (113)

03. Georgia (106)

04. Romania (104)

05. Tanska (101)

06. Armenia (83)

07. Ukraina (77)

08. Israel (71)

09. Islanti (67)

10. Kypros (67)

11. Ruotsi (62)

12. Liettua (44)

13. Kroatia (33)

14. Alankomaat (29)

15. Bulgaria (19)

16. Slovenia (6)

17. Sveitsi (2)

Tulostaulu (EBU)

Keskustele voittokappaleesta foorumillamme

Keskustele finaalin tuloksesta foorumillamme

Keskustele Kuunkuiskaajien karsiutumisesta foorumillamme

Keskustele Anna Bergendahlin karsiutumisesta foorumillamme

Keskustele Saksan viisuhistoriasta foorumillamme

Esittelyssä Saksa: Lena Meyer-Landrut – Satellite

Muistathan: Eurovision laulukilpailu 1983

Saksan NDR:n viisusivu

Saksan OGAE:n sivu

Katso finaali uudelleen (YLE Areena)

Och samma på svenska (YLE Arenan)