Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”CatCat”:
Suomea vuonna 1994 euroviisuissa kappaleella “Bye Bye Baby” edustanut CatCat eli Virpi ja Katja Kätkä on levyttänyt suomenkielisen version Hera Björkin kappaleesta “Je Ne Sais Quoi”. Suomenkielisen version nimi on lyhyesti ja ytimekkäästi ”Vapaus”. Hera Björk edusti kappaleellaan Islantia viisuissa vuonna 2010 ja sijoittui kisassa 19. sijalle 41 pisteellä.
Magnum music on julkaissut kevään kunniaksi albumillisen kotimaista bilemusaa otsikolla “Kaikkien aikojen bileet”. Koska levy sisältää myös euroviisuja ja useilla artisteillakin on viisukytköksiä, saattaa levy kiinnostaa myös viisuihmisiä. Kokoelman avaa sen kaikkein kiinnostavin raita eli uusi remix euroviisuklassikosta vuodelta 1987 “Sata salamaa”. Versio on erittäin onnistunut ja kunnioittaa hienosti alkuperäistä. Tämän kuten kokoelman muutkin kappaleet esittävät alkuperäisetesittäjät. Virve Rosti on piipahtanut studiossa laulamassa osuutensa uudelleen ja hämmästyttävää todeta, että rouva Rostin ääni ei ole himmentynyt yhtään vuosien saatossa. Levy sisältää myös toisen onnistuneen uusioversion Virven hitistä eli “Tuolta saapuu Charlie Brown”. Levyn muita solisteja ovat Kaija Koo, Juhamatti, Tapani Kansa, Mikko Alatalo, Mika Sundqvist, CatCat, Kikka, Meiju Suvas, Kake Randelin sekä Kuunkuiskaajat.
“Sata salamaa” on nyt tuotu 2000-luvulle. Virve Rosti on levyttänyt kappaleeseen uuden lauluraidan, ja myös sovitusta on uudistettu.
Vuoden 1987 euroviisusta tehty uusversio on mukana “Kaikkien aikojen bileet” -levyllä, josta löytyy päivitettyjä versioita myös muista tunnetuista iskelmistä. Mukana ovat muun muassa Tapani Kansa, Meiju Suvas ja Frederik ikivihreine hitteineen. Viisuartisteista levyllä kuullaan Rostin ohella myös CatCatia ja Kuunkuiskaajia.
“Kaikkien aikojen bileet” -albumi ilmestyy 10. maaliskuuta, ja se arvostellaan Viisukuppilassa myöhemmin. Maistiaisena levyltä voi kuunnella YouTubessa “Sata salamaa 2011″ -laulun.
Vuonna 1993 Irlanti teki euroviisuhistoriaa liittymällä Israelin ja Luxemburgin kanssa kahtena peräkkäisenä vuonna viisut voittaneiden maiden harvalukuiseen joukkoon. Kaiken kaikkiaan Niamh Kavanaghin voitto oli Irlannin viides, joka sekin oli historiallista. Vain Luxemburg ja Ranska olivat ennen tätä voittaneet viidesti ja Ranskan viidestä voitosta yksi on jaettu ykköstila vuodelta 1969. Näin ollen Irlannin yleisradio joutui jälleen kerran kalliin kilpailun maksumieheksi. Edellisvuotisen Millstreetin visiitin jälkeen palattiin Irlannin tuttuun pääkaupunkiin Dubliniin. Kilpailusta oli tehty mahdollisimman irlantilainen. Aloitusvideossa nähtiin irlantilaisten supertähtien näköisnukkeparaati Dublinin kaduilla ja postikortit esittelivät Dublinia usealta eri kantilta. Myös Point-teatterin lavastus mukaili Dublinin maisemia.
Kätkän sisarukset Virpi ja Katja ihastuttivat vuoden 1994 euroviisuissa kappaleella “Bye bye baby”. Luukusta numero 19 löytyy puolestaan CatCatin esittämä iloinen joululaulu “Tonttuparaati”.
Yhden lamavuoden jälkeen Yleisradio satsasi jälleen näyttävästi Suomen viisukarsintaan. Kansainväliseen finaaliin oli edellisvuonna tullut uusi jännittävä elementti, jonka myötä osa kehnosti menestyneistä maista joutui pitämään välivuoden. Katri Helena oli edellisenä vuonna pelastanut Suomen mukaan myös vuoden 1994 kisaan sijoittumalla seitsemänneksitoista kappaleella “Tule luo”.
Ehkäpä Yleisradio halusi suurilla satsauksilla varmistaa, että pysyisimme mukana jatkossakin ja siksi yritti löytää mahdollisimman hyvän edustajan Suomelle. Valitettavasti kappaleiden taso ei vastannut Suomen karsintakilpailun ulkoisesti näyttäviä puitteita. Myöskin yleisön vähäinen määrä Tampere-talossa vastasi tuskin järjestäjien odotuksia illan suhteen.
Suomen Euroviisuklubi OGAE järjesti viime viikonloppuna yhdessä Tallink Siljan kanssa euroviisuristeilyn Tallinnaan. Baltic Princess -laivalla nähtiin viisukaraoken ja -discon lisäksi myös tuttuja esiintyjiä kun CatCat ja Islannin vuoden 2008 edustaja Euroband nousivat lavalle. Lisäksi laivalla nähtiin Miss Divetin euroviisuteemainen drag show. Katso kuvia risteilyltä.
Euroviisuklubi järjestää yhdessä Tallink Siljan kanssa 22 tunnin Euroviisuristeilyn Tallinnaan Baltic Princess -laivalla syyskuun alussa.
Kyseessä on Euroopan ensimmäinen Euroviisuristeily yhdessä OGAE:n kanssa. Risteilyä on mainostettu myös ulkomailla muiden maiden klubeille, joten meno laivalla voi olla euroviisujen hengessä hyvinkin kansainvälistä.
Illan ohjelmistossa on tarjolla euroviisuyleisölle tuttuja huippuesiintyjiä. Risteilyllä nähdään Suomen vuoden 1994 edustaja CatCat sekä Islannin vuoden 2008 edustaja Euroband. Yön tähtihetkinä nähdään myös Miss Divetin huikea euroviisuteemainen drag show. Luvassa on luonnollisesti myös euroviisukaraokea ja läpi yön kestävä euroviisudisco. Musiikista vastaavat monien euroviisuihmisten tuntemat DJ Miik ja DJ Werneri. Laivan “iskelmäbaari” on pyhitetty Euroviisuklubille ja Euroviisuille koko risteilyn ajaksi.
Espoon Länsiauto-areenalla kuultiin torstai-iltana 8.2.2007 lukuisia legendaarisia euroviisuja, lukuisien legendaaristen suomalaisartistien esittämänä. Mistä lie moinen idea tällaisen konsertin järjestämiseen tullut – silkasta rakkaudesta euroviisuja kohtaanko? Ilmeisesti ei.
Konsertin järjestäjät olivat jostain saaneet päähänsä lennokkaan ajatuksen, että juuri nyt euroviisut ovat Suomessa IN tai HOT tai edes jotain sinne päin, ja että kaikki mikä liittyy euroviisuihin myy juuri nyt helkutin hyvin. Lue lisää »




