Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Eimear Quinn”:

Irlanti2Ensi vuoden kisoihin valmistautuva Irlanti lähettää edustajakseen Brendan Murrayn (s. 16.11.1996). Kotimaassaan 20-vuotias laulaja on esiintynyt aikaisemmin HomeTown nimisessä poikabändissä. Yhtye on perustettu vuonna 2014 ja heidän ensimmäinen albuminsa ”Hometown” julkaistiin  marraskuussa 2015. Tämän vuoden joulukuussa yhtye kuitenkin ilmoitti pitävänsä taukoa, sillä yhtyeen jäsenet halusivat kukin keskittyä omiin projekteihinsa.

Eilen Friday’s Late Late Show:ssa esiintyi myös Brendanin manageri Louis Walsh, jonka olemme nähneet brittien The X Factor – laulukilpailun tuomaristossa. Walsh aikoo löytää parhaimman edustuskappaleen nuorelle laulajalle. Kappaleita vastaanotetaan tammikuun 16. päivään asti.

Lähetyksessä Brendan kertoi olevansa innoissaan edustuspaikasta ja uskoo syntymävuotensa tuovan kisaonnea, sillä Eimear Quinn toi maalle viisuvoiton vuonna 1996 kappaleella ”The Voice”.

Onnea Irlanti todellakin tarvitsee, sillä maa on viimeksi nähty finaalissa vuonna 2013, kun  Ryan Dolan  sijoittui finaalin viimeiseksi kappaleella ”Only Love Survives”.

Keskustele aiheesta foorumillamme

Eimear Quinn ylläpiti Irlannin viisumainetta vuonna 1996 tuoden maalle jo sen historiallisen seitsemännen ja toistaiseksi myös viimeisen viisuvoiton kappaleella ”Voice”.  Tämänvuotisen joulukalenterimme toiseksi viimeisessä luukussa kuullaan tunnelmallinen ”O Holy Night” kappale Eimearin tulkitsemana.

Kuva: www.freedigitalphotos.net

Norja pääsi isännöimään toiset viisunsa tasan kymmenen vuotta ensimmäisten jälkeen. Oslon Spektrumissa pidetty kilpailu poiki yhden suurimmista euroviisuhiteistä 20 vuoteen, tosin kyseessä ei ollut kisan voittaja vaan kahdeksanneksi sijoittunut Britannia. Kisa muistetaan myös kokeellisesta tv-toteutuksestaan – sekä ennätyspitkistä postikorteista.

EBU:n uusien viisusääntöjen takia järjestäjät saivat tietää vasta kaksi kuukautta ennen kisaa viimeisetkin osallistujat. Mukaan oli pyrkimässä 29 maata, mutta EBU rajasi osallistujien määrän 22:een. Oli siis järjestettävä jonkinlainen karsinta: viisuhistorioitsija Brian Kennedy O’Connorin mukaan lähinnä edellisistä kisoista huonon kappaleen vuoksi tippuneen Saksan lepyttelemiseksi päädyttiin ratkaisuun, jossa jokainen maa lähetti kappaleensa maaliskuussa järjestettyyn esikarsintaan, jossa muut maat sitten saivat äänestää sen kohtalosta. Karsinnan tulokset oli määrä pitää salassa, mutta julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan Ruotsi olisi kuitenkin ollut tämän kierroksen voittaja, ja Irlanti kakkonen.

Ehkä hienoisena yllätyksenä Suomi läpäisi alkukarsinnan, jossa rannalle jäi Saksan, Tanskan ja Israelin kaltaisia vanhoja viisumaita. Lisäksi tippuivat Unkari, Venäjä ja Romania sekä ensimmäistä kertaa kisaan tyrkyllä ollut Makedonia. Unkari ja Suomi saivat karsinnassa tasapisteet. Suomi kuitenkin päästettiin itse kisaan, koska se oli saanut korkeampia pistemääriä kuin Unkari. Lisäksi Jugoslavia vetäytyi kisasta viime metreillä. Saksassa tippuminen otettiin raskaasti, eikä ääninauhakarsintaa tämän jälkeen enää käytettykään.

Tänään ilmestyi keskustelupalstamme Viisulassa jo 200. esittely. Kunnian sai vuodelta 1990 portugalilainen Nucha kappaleellaan ”Há sempre alguém” (suom. ”Aina löytyy joku”). Myös Viisulasta löytyy maanantaista perjantaihin aina joku, sillä esittelemme joka arkipäivä yhden euroviisun, josta myös kävijät saavat sanoa painavan sanottavansa. Esittelyn yhteydestä löydät usein myös YouTube-linkit kyseiseen karsintaan.

Viisulan aikataulu on seuraava: maanantaisin esittelemme 50-  ja 60-luvun viisuja, tiistaisin käymme läpi 70-luvun sävelmät ja keskiviikkoisin käsittelyssä on 80-luvun kappaleet. Torstaisin yhdistämme 90-luvulle ja perjantain Viisulassa on vuorossa viisu viime vuosikymmeneltä.

Käyttäjämme ovat 40 viikon aikana kirjoittaneet Viisulaan jo lähes 5000 viestiä. Alankomaista on esitelty peräti kolmetoista edustussävelmää, kuten historiasivun taulukosta käy ilmi. ESC-voittajistakin olemme ehtineet tutustua jo yhteentoista. Tervetuloa mukaan tutkimusretkelle euroviisuhistoriaan!

Viisulan löydät foorumiltamme.

Lue lisää »

Valitse aihe
Tulevat tapahtumat
  1. The Eurovision Cruise 2017

    syyskuu 2 @ 18:30 - syyskuu 3 @ 16:00
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila