Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Eleni Foureira”:

Vuoden 2018 Eurovision laulukilpailun semifinaalien esiintymisjärjestys on nyt julkaistu. Ensimmäisen semifinaalin avaa Azerbaidžanin Aisel. Suomen Saara Aalto esiintyy numerolla 15. Ensimmäisen semifinaalin päättää Kyproksen Eleni Foureira.

Toisen semifinaalin ensimmäinen esiintyjä on Norjan Alexander Rybak ja sen päättää Ukrainan Melovin. Lue lisää »

Kevään viisukattaukseen saatiin eilen illalla kaksi uutta kappaletta lisää, kun sekä Alankomaat että Kypros julkaisivat kilpailukappaleensa. Molemmat maat olivat jo aikaisemmin valinneet edustusartistit.

Alankomaita edustavan Waylonin (oik. Willem Bijkerk) oli valikoitunut useamman kappaleen joukosta countryrock-henkinen ”Outlaw in ’em”. 37-vuotias Waylon on itse säveltänyt ja sanoittanut kilpailukappaleensa. Waylon on jo tuttu naama Euroviisuissa, sillä vuonna 2014 hänen ja Ilse DeLangen muodostama The Common Linnets sijoittui kisassa toiseksi kappaleella ”Calm after storm”.

Kyprosta edustavan, Albaniassa syntyneen ja lapsesta asti Kreikan pääkaupungissa Ateenassa asuneen Eleni Foureiran kilpailukappale ”Fuego” sai eilen ensiensityksensä musiikkivideon myötä. Kappaleen taustalta löytyy tekijäjoukko Alex Papaconstantinou, Geraldo Sandell, Viktor Svensson, Anderz Wrethov ja Didrick. Nyt kolmekymppinen Eleni vaikutti ennen menestyksekästä soolouraansa tyttöbändissä nimeltä Mystique.

Katso Alankomaiden kilpailukappaleen esitys

Keskustele Alankomaiden kappaleesta foorumillamme

Katso Kyproksen kappaleen musiikkivideo

Keskustele Kyproksen kappaleesta foorumillamme

 

Eleni Foureira edustaa Kyprosta kappaleella ”Fuego”. Kappaleen on tehnyt mm. Kyproksen vuoden 2012 ja Azerbaidžanin vuoden 2009 viisujen taustalta löytyvä Alex Papaconstantinou. Lavaesityksestä tulee vastaamaan Sacha Jean-Baptiste, joka on aiemmin suunnitellut esimerkiksi viime vuoden Bulgarian kappaleen esityksen. 

Albanialaissyntyinen Eleni on tällä hetkellä yksi Kreikan suosituimmista artisteista. Hän on aiemmin pyrkinyt Kreikan edustajaksi kaksi kertaa. Vuonna 2015 Eleni versioi Israelin viisukappaleen ”Golden boy” kreikaksi nimellä ”Sto theo me paei”. Kappaleen musiikkivideo on kerännyt YouTubessa jo lähes 19 miljoonaa näyttökertaa. 

Huhut Kyproksen edustajasta kävivät tammikuun ajan kuumina. Hetken ajan huhuttiin jopa, että Kreikalle viisuvoiton vuonna 2005 tuonut Helena Paparizou edustaisi Kyprosta. Tämän jälkeen huhujen kohteena oli juurikin Eleni Foureira. 

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuva: CYBC

Valitse aihe
Tulevat tapahtumat
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila