Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Iconcrash”:
Tämän illan jaksossa jätettiin jäähyväiset Aura Pinedalle (kuvassa) ja Leolalle, joiden kilpailu päättyi Pasilan M1-studiolle. Parhaillaan kuvattavalle klubikeikalle jatkavat Freeman, Iconcrash, Kaisa Vala ja Ville Eetvartti.. Samaiselle klubikeikalle pääsee myös The Spyro, joka jatkaa kilpailussa yleisöäänestyksellä valitulla villillä kortilla. Klubikeikka nähdään televisiossa seuraavassa UMK-jaksossa ensi perjantaina.
Keskustele illan jaksosta foorumilla.
Kuva: Jyrki Valkama/YLE
Tämäniltaisessa UMK-jaksossa Jari & Taika (kuvassa) ja Kirahvi nimeltä Tuike joutuivat sanomaan jäähyväiset kilpailulle ja hautaamaan näin ollen haaveet Bakun viisumatkasta. Pernilla Karlsson, Stig, Aili ja Mica Ikonen jatkavat näin ollen kisassa klubikeikkavaiheeseen. Ensi viikon jaksossa lauteille nousevat Aura Pineda, Freeman, Iconcrash, Kaisa Vala, Leola ja Ville Eetvartti. Silloin selviää myös nettisuosikin äänestyksen tulos.
Keskustele jaksosta foorumilla.
Kuva: Jyrki Valkama/ YLE
Uuden musiikin kilpailussa julkaistiin hetki sitten virallisesti jatkoonpäässeet 12 kilpailukappaletta ensimmäisen televisioidun UMK-jakson myötä. Tosin nämä 12 kappaletta paljastuivat jo eilen ruotsalainen verkkokaupan CDONin laittaessa UMK-levyn näkyville liian aikaisin. Äsken nähdyssä ohjelmassa kerrottiin myös, mitkä kolme kappaletta saavat vielä toisen mahdollisuuden ja kisaavat ns. villinkortin äänestyksessä 13. jatkopaikasta.Tuomariston valinnat ovat jo nyt aiheuttaneet paljon närää viisufanien keskuudessa kun monet fanisuosikit karsiutuivat jatkosta. Spekulaatiota on aiheuttanut myös tuomariston pieni koko ja monet kokevatkin epäreiluksi, että valinnan avaimet on ojennettu nelihenkisen tuomariston käteen ja lukuun ottamatta ns. villikortin äänestystä yleisöä kuullaan vasta finaalissa, jolloin kisassa on mukana enää kuusi kappaletta. Seuraava kuukausi osoittaa, iskevätkö tuomarien valinnat suomalaiseen makuun paremmin kuin perinteiseen viisumakuun. Niin tai näin, Suomen seuraava euroviisuedustaja valitaan 25. helmikuuta Helsingin jäähallissa kisattavassa UMK-finaalissa.
Iconcrashin kappale “We are the night” on löytänyt kannattajansa sekä Viisukuppilassa että Satumaa-sivuston fanibarometrissä. Viisukuppila jutteli yhtyeen keulahahmon Jaani Peuhun kanssa itse yhtyeestä, heidän kilpailukappaleestaan sekä vähän tulevaisuudestakin.
Viisukuppila: Hei Jaani, esittelisitkö meille aluksi lyhyesti Iconcrashin?
Jaani: Moikka! Aloitin Iconcrashin alunperin sooloprojektinani noin vuonna 2004 ja levyn valmistuttua piti sitten päästä esittämään biisejä keikoille, jolloin kasasin ensimmäisen version livebändistä. Siitä se alkoi sitten muodostua hissukseen vuosien saatossa ja nyt tuntuu, että Iconcrash on bändinä vihdoin valmis. Me olemme viisihenkinen perhe, joka rakastaa tehdä musiikkia yhdessä ja kierrellä maailman mantuja. Soittajien rooleista sen verran, että nykyään me vaihtelemme keikoilla ja studiossa soittimia ja rooleja niin tiuhaan, että uudessa levyssämmekin luki vain soittajien nimet eikä soittimia. Rumpali on ainoa joka pysyy lestissään ja me muut teemme lavalla mitä sattuu ja mitä kyseinen biisi kaipaa. Toki rumpalillakin on arsenaalissa sampleja soittavia sähkörumpuja, joten ei sieltäkään suunnalta ihan sitä tavallisinta tulitusta tule.
Lue lisää »
Uuden musiikin kilpailuun osallistuu useita suurelle yleisölle tuntemattomampia nimiä, mutta monet heistä ovat luoneet uraa jo pitkään. Toivottavasti UMK tuo näille sinnikkäille yrittäjille lisää näkyvyyttä ja kenties menestystäkin.
Iconcrash: Inkeroinen (Dynasty 2011)
Yksi yritteliäimmistä on Iconcrash yhtye, joka julkaisi jo kolmannen pitkäsoittonsa juuri ennen Uuden musiikin kilpailun jatkoonpääsijöiden julkaisua. Bändi on saavuttanut jonkinasteista kulttisuosiota jo maamme rajojen ulkopuolellakin ja on tyylillisesti todella iloinen yllätys paikallisissa musiikkikuvioissa. Iconcrashin musiikki on tyylikästä elektronista darkwave-rokkia. Soitanta on terävän synteettistä ja tuo ihania mielleyhtymiä kultaisen 1980-luvun parhaisiin new wave bändeihin, kuten varhaiseen Simple Mindsiin tai Duran Duraniin. “Inkeroinen”-albumi sisältää kymmenen toinen toistaan timanttisempaa raitaa, jotka on ladattu täyteen iskeviä syntikkamelodioita ja tarttuvia kertosäkeitä.
Parhaimmistona erottuvat “Dangerous”, “Your empire” ja videonakin julkaistu “Stockholm”. Levy kestää myös kuuntelua ja vaihtelua pophittien lomaan saadaan parista rauhallisemmasta vedosta sekä erityisesti levyn päättävästä eeppisestä “Sixty seconds”-progeilusta, joka nimestään huolimatta kestää yli 7 minuuttia, mutta joka kasvaa ja muuttuu koko kestonsa ajan. Lisämaininta on annettava vielä kertakaikkisen upeasta kansitaiteesta. Jaani Peuhun hallinnoiman orkesterin UMK-kilpailukappale “We are the night” istuisi demoversiona “Inkeroisen” keskitasoon, mutta albumin kuultuaan on lupa odottaa että demosta rakennetaan jotain elämää suurempaa syntikkapoppia.
Yleisradio julkaisi tänään ne 40 kappaletta, jotka jatkavat kohti Uuden Musiikin Kilpailun finaalia ja sen myötä Suomen seuraavan euroviisun titteliä. Neljältä iltapäivällä julkaistavaksi tarkoitetut kappaleet olivat nähtävästi päätyneet YLEn Areenalle jo paljon ennen puoltapäivää, mistä moni euroviisufani ne ilokseen löysikin. Areenan lisäksi kappaleet löytyvät nyt myös YLEn Satumaa-sivustolta.Suurten nimien esiinmarssia odottavat joutuvat pettymään, sillä kilpailu on nimensä mukaisesti Uuden Musiikin Kilpailu. Pyyhettä ei missään nimessä kannata heittää kehään, sillä ehkä viime keväästä ja Paradise Oskarista on opittu sen verran, että uusille tulokkaille kannattaa ehdottomasti antaa mahdollisuus. Kilpailun nimen mukaisesti mukana on suuri joukko uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia. Ennakkoon demojensa lähettämisestä julkisuudessa puhuneita artisteja ei listalla juurikaan näy. Movetron, Korpiklaani, Teuvo Loman, Anja Niskanen ja Tauski eivät ole saaneet kappaleitansa mukaan kisaan. Sen sijaan Martina Aitolehti on kisassa mukana kappaleella “Checkmate”.



