Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Jacques Houdek”:

houdekKomeaääninen Jacques Houdek nähdään Kiovassa Kroatian edustajana. Lempinimen ”The Voice” saanut mies syntyi vuonna 1981 Velika Goricassa, silloisessa Jugoslaviassa. Kasteessa hän sai nimen Željko Houdek, joskin etunimi on tätä nykyä käännetty kansainvälisempään muotoon Jacques. Hänen sukunimensä Houdek puolestaan on tsekkiläistä alkuperää.

Jacques Houdek on opiskellut hyvämaineisessa Berklee College of Musicissa Yhdysvalloissa. Hänen laajaan repertoaariinsa kuuluu pop-musiikin ohella niin gospel, swing ja blues. Vuonna 2000 ilmestyi Houdekin debyyttialbumi. Menestyksekkääseen uraan mahtuu 13 albumijulkaisua ja useita palkintoja. Vuonna 2011 Jacques Houdek koetti onneaan Ison-Britannian X Factor -kilpailussa. Hän pääsi sadan parhaan laulajan joukkoon, mutta ei voinut jatkaa kisassa työskentelyluvan puuttumisen takia.

Jacques Houdek on saanut kykykilpailukokemusta myös mentorin roolissa. Hänet on nähty Kroatian The Voice -kykykilpailussa. Sattumoisin Kroatiaa viime vuonna edustanut Nina Kraljić kilpaili juuri Houdekin tiimissä, voittaen koko kisan. Houdek on siviilielämässään naimisissa oleva, kahden lapsen isä.

Lue lisää »

houdekKroatian yleisradio HRT paljasti parisen viikkoa sitten valinneensa maan euroviisuedustajaksi 35-vuotiaan Jacques Houdekin. Tänään Kroatian The Voice -ohjelman valmentajana muun muassa mainetta niittäneen Houdekin kilpailukappale ”My friend” sai ensisoittonsa julkisuudessa.

Kilpailukappale ”My friend” tarjoilee kolmessa minuutissa useampaa tyyliä. Välillä Houdeks laulaa popballadia englanniksi, jonka jälkeen vaihtaa nopeasti italiankieliseen oopperaan. Useamman genrelajin ja esityskielen johdosta kappaleen taustalta löytyykin varsin mittava tekijätiimi, johon Houdekin itsensä lisäksi kuuluu Tony Roberth Malm, Siniša Reljić, Arjana Kunštek, Fabrizio Laucella ja Ines Prajo.

Kiovassa Kroatia kisaa finaalipaikasta toisessa semifinaalissa torstaina 11. toukokuuta.

Kuuntele kappale Youtubessa

Keskustele aiheesta foorumillamme

houdekKroatian yleisradio HRT paljasti tänään valinneensa maan viisuedustajaksi 35-vuotiaan, kotimaassaan suurta suosiota nauttivan Jacques Houdekin. Maan viisukarsintoja aikaisemmin seuranneille Houdek lienee tuttu kasvo, sillä herran on mielinyt kotimaansa viisuedustajaksi aikaisemmin vuosina 2002, 2004, 2005, 2006 ja 2011.

Vuonna 2015 Houdek ryhtyi valmentajaksi Voice of Croatia -ohjelmaan, jonka ensimmäisellä kaudella maata viime vuonna edustanut Nina Kraljić kisasi voittokkaasti Houdekin tiimistä.

Houdekin kilpailukappaleesta HRT kertoo myöhemmin keväällä. Kroatia kisaa finaalipaikoista toisessa semifinaalissa 11. toukokuuta.

Keskustele aiheesta foorumillamme

Jacques Houdekin kotisivut

Kroatian viisutelevisioyhtiö HRT on tänään julkistanut Dora 2011 -nimellä kulkevien viisukarsintojen artistit, joita on yhteensä 24. Lisäksi kaksi artistia on varalla, mikäli joku valituista ei jostakin syystä voi tai halua osallistua karsintoihin. Edellisvuosista paljon uudistuneet karsinnat muodostuvat seitsemästä televisioidusta ohjelmasta, joissa artistit esittävät itse valitsemiaan kappaleita yleisön äänestäessä suosikkejaan jatkoon. Finaalissa – maaliskuun 5. päivänä – kaksi pisimmälle selviytynyttä artistia laulaa kolme kuuluisien kroatialaisten tekijöiden säveltämää kappaletta, joista voittaja valitaan puhelinäänestyksen ja tuomariston äänten yhdistelmällä.

Pitkäaikaisimmat viisujen ystävät tunnistavat nimien joukosta varmasti ainakin Jacques Houdekin, joka on kisannut Kroatian viisuedustuspaikasta jo vuosina 2003, 2004, 2005 ja 2006. Doris Teur puolestaan sijoittui vuosi sitten neljänneksi. Lue lisää »

Valitse aihe
Tulevat tapahtumat

Tällä hetkellä ei ole tulevia tapahtumat.

Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila