Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Jon Henrik Fjallgren”:

robin-jpgRobin Bengtsson lähtee Kiovaan puolustamaan Ruotsin euroviisukunniaa. Hän voitti hetki sitten Melodifestivalenin finaalin Friends Areenalla Solnassa. Robinin kilpailukappale ”I can’t go on” hävisi täpärästi yleisöäänissä Nanolle ja Wictorialle ollen kuitenkin juryn suosikki. Kappaletta on ollut kirjoittamassa Ruotsin euroviisuedustaja neljän vuoden takaa, Robin Stjernberg.

Toiseksi finaalissa sijoittui Nano kappaleella ”Hold on”. Jon Henrik Fjällgrenin ja Aninian ”En värld full av strider” oli hienosti kolmas.

Robin Bengtsson osallistui tänä vuonna toista kertaa Ruotsin euroviisukarsintoihin. Viime vuonna hän sijoittui viidenneksi kappaleella ”Constellation Prize”. Hän nousi ruotsalaisten tietoisuuteen alunalkaen Idols-kilpailun kautta.

Katso kappaleen esitys

Keskustele aiheesta foorumillamme

krista2-jpgUMK-juontaja ja vuoden 2013 euroviisuedustajamme Krista Siegfrids kisasi tänään Ruotsin Melodifestivalen-karsinnan kolmannessa alkuerässä ja ikäväksemme karsiutui jatkosta. Kyseessä oli jo toinen kerta, kun Krista kilpaili Melodifestivalenissa. Viime vuonna hän sijoittui alkukarsintansa viidenneksi kappaleella ”Faller”. Tämänkertaisen kilpailukappaleen ”Snurra min jord” (”Pyöritä maailmaani”) esityskieli oli jälleen ruotsi, mutta sijoitus oli seitsemäs eli alkukarsinnan viimeinen.

Suoraan 11.3.2017 järjestettävään Tukholman finaaliin pääsivät Robin Bengtsson ja 87-vuotias legenda Owe Thörnqvist. Toisen mahdollisuuden saavat Anton Hagman ja poikakolmikko FO&O. Näin ollen Kristan lisäksi Jasminen Kara ja tyttöduo Bella & Filippa putosivat kilpailusta. Kahdesta aikaisemmasta alkuerästä finaalipaikkansa ovat jo lunastaneet Ace Wilder, Nano, Mariette ja Benjamin Ingrosso. 4.3.2017 Linköpingissa järjestettävän toisen mahdollisuuden kautta onneaan pääsevät vielä koittamaan Antonin ja FO&O:n lisäksi Boris René ja Lisa Ajax sekä yhtyeet De Vet Du ja Dismissed.

Lue lisää »

Valitse aihe
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila