Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Jonna Kosonen”:
Vuoden 2002 muutoksen jälkeen Yleisradion Tampereella toimiva TV2 on vastannut Suomen euroviisuista. Vaihdoksen positiiviset vaikutukset näkyivät jo ensimmäisissä heidän järjestämissään karsinnoissa kaksi vuotta aikaisemmin, ja nyt jatkettiin hyvin pitkälti samoilla linjoilla.
Ainoastaan kaksi karsintafinaalia edeltänyttä alkukarsintaa oli uutena elementtinä ja tästä lähtien aina tähän päivään asti Suomen karsintaa onkin edeltänyt erilaiset alkukilpailut. Nytkin sopivia viisuja etsittiin avoimen sävellyskisan kautta, mutta myös kutsumalla suomalaisia säveltäjiä mukaan. Kisaa kritisoitiin runsaista vierasmaalaista vahvistuksista, mutta voiton vei kuitenkin hyvin supisuomalainen kokonaisuus – vaikka solisti olikin Ruotsin kansalainen.
Maija Vilkkumaan, PMMP:n ja Irinan jalanjäljissä moni aiemmin englanniksi laulanut naisartisti on nyt julkaisemassa levyn suomen kielellä. Viisuartisteista kielenvaihtoon ovat ryhtyneet ainakin vuoden 2007 viisuedustajamme Hanna Pakarinen (kuvassa) sekä useista viisukarsinnoista tuttu Nylon Beatin Jonna, jonka soolomateriaali on ollut tähän asti englanninkielistä.
Listan jatkoksi voidaan lisätä suomenkielisen levyn jo elokuussa julkaissut Laura Närhi, joka aiemmin levytti englanniksi Kemopetrol-yhtyeessä. Tosin Närhellä oli vyön alla jo ennen tätä yksi suomenkielinen hitti: “Kuutamolla (Se ei mee pois)” vuodelta 2002.
Ensimmäisen suomenkielisen levynsä julkaisua odottava Hanna Pakarinen kertoo Viisukuppilalle, että kielenvaihdos ei ole hetken villitys vaan pidempiaikainen päätös. Lue lisää »


