Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Kojo”:

Loistavan tasokkaan Suomen karsintavuoden jälkeen saavutettiin toinen äärilaita, kun YLE kutsui 10 säveltäjää viisuja rustailemaan. Kukaan ei oikein tuntunut pistävän parastaan, eivätkä kisaan säveltäjien tavoin kutsutut solistitkaan tunteneet esitettäväksi saamiaan kappaleita oikein omikseen.

Edustussävelmän valinnut rock-henkinen asiantuntijaraati näytti sekin suhtautuvan vaativaan tehtäväänsä pilke silmäkulmassa ja valitsi matkalle Harrogateen Suomen kaikkien aikojen viisuvitsin. Yhtä hyvin Suomi olisi näissä kisoissa voinut nukkua pommiin.

Muutaman monimutkaisemman erilaisia alkukarsintoja ja interviisuja sisältäneen vuoden jälkeen Suomen euroviisukarsinta käytiin yhtenä iltana. Paikalle kutsuttu nuorekas asiantuntijaraati päätti edustussävelmän vielä saman illan aikana, joten postikortteja ei tarvinnut kansan lähetellä eikä yhteyksiä eri puolille Suomea istuviin alueraateihin kytkeä. Lisäksi karsinta järjestettiin kahden vuoden tauon yleisötilaisuutena ja paikkana oli sama Kulttuuritalo kuin vuonna 1979.

Lue lisää »

“Missä on Harrogate?” oli kevään 1982 hauskin kysymysleikki. Ison-Britannian yleisradioyhtiö päätti viedä vaihteeksi kisat pohjoisempaan Britanniaan, Harrogaten kaupunkiin, joka olikin yksi eksoottisimmista isäntäkaupungeista tähän mennessä. Harrogaten konferenssikeskus oli sisältä kuitenkin varsin moderni ja brittiläinen eksotiikka kiteytyi lähinnä juontaja Jan Leemingin otsanauhaan. Ranska, Italia ja Kreikka loistivat poissaolollaan, joten kisoista tuli pienimmät viiteen vuoteen. Moni maa luotti ajan hengessä diskorytmeihin, mutta voitto menikin illan perinteisimmälle kappaleelle.

Kesällä 1981 Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC ilmoitti seuraavan kevään Eurovision laulukilpailujen pitopaikaksi Pohjois-Yorkshiressä sijaitsevan Harrogaten kaupungin. Vain muutaman kerran Eurovision historiassa kilpailu on pidetty suurten pääkaupunkien ulkopuolella, mikä sinänsä on ollut aina piristävä poikkeus. Samoihin aikoihin Ranska ilmoitti jäävänsä kisasta pois. Viralliseksi syyksi he ilmoittivat pitävänsä koko sirkusta jo aikansa eläneenä monumenttina. Todellisuudessa he olivat kaiketi vain katkeria edellisvuotisen edustussävelmänsä ”heikosta menestyksestä” – olihan se lopputuloksissa ”vasta kolmas”.

Lue lisää »

Upcoming events
Valitse aihe
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila