Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Korhan Abay”:
Jo ennen Riian kisoja EBU oli päättänyt uudistaa viisuformaatin ja tästä vuodesta lähtien kaikki mukaan halajavat maat pääsivät osallistumaan joka vuosi. Vuodesta 1993 lähtien oli osanottajia jouduttu karsimaan vaihtelevin menetelmin ja esimerkiksi Suomi pääsi kehnon menestyksensä johdosta kisaamaan vain joka toinen vuosi vuodesta 1994 lähtien. Lisäksi viisuperheeseen liittymisestä haaveili koko ajan lisää maita.
Tällä kertaa ensikertalaisia olivat Albania, Andorra, Serbia-Montenegro sekä Valko-Venäjä ja lisäksi Monaco palasi viisuihin 25:n vuoden poissaolon jälkeen. Suoran finaalipaikan olivat itselleen lunastaneet edellisvuoden kärkikymmenikkö sekä neljä suurta rahoittajamaata. Muut joutuivat selvittämään tiensä finaaliin semifinaalin kautta. Järjestelyä ehdittiin jo kritisoida ainakin siitä, että semifinaalissa kilpailleet maat saivat esityksilleen enemmän näkyvyyttä. Kritiikki ei ilmeisesti ollut täysin aiheetonta, sillä finaalin kärkikolmikko muodostui semifinaalin kautta tulleista lauluista.


