Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Kroatia”:

houdekKroatian yleisradio HRT paljasti tänään valinneensa maan viisuedustajaksi 35-vuotiaan, kotimaassaan suurta suosiota nauttivan Jacques Houdekin. Maan viisukarsintoja aikaisemmin seuranneille Houdek lienee tuttu kasvo, sillä herran on mielinyt kotimaansa viisuedustajaksi aikaisemmin vuosina 2002, 2004, 2005, 2006 ja 2011.

Vuonna 2015 Houdek ryhtyi valmentajaksi Voice of Croatia -ohjelmaan, jonka ensimmäisellä kaudella maata viime vuonna edustanut Nina Kraljić kisasi voittokkaasti Houdekin tiimistä.

Houdekin kilpailukappaleesta HRT kertoo myöhemmin keväällä. Kroatia kisaa finaalipaikoista toisessa semifinaalissa 11. toukokuuta.

Keskustele aiheesta foorumillamme

Jacques Houdekin kotisivut

Nina KraljicEuroviisujen kyseenalaisimpiin tunnustuksiin kuuluva, Barbara Dex -palkinto “kauheimmasta asusta” on Tukholman viisujen osalta jaettu. Barbara Dex Award -yleisöäänestyksen järjestävä eurovisionhouse.nl ilmoitti tänään, että eniten ääniä sai Kroatian edustaja, finaalissa 23. sijalle yltänyt Nina Kraljić.

Pöytäliina-/ telttamaiseen näyttävään kaapuun ja hopeanhohtoiseen, liehukehihaiseen mekkoon sonnustautunut Kraljić herätti myös ihastusta futuristisella asullaan ja värimaailmaan sointuvalla kampauksellaan, mutta päätyi saamaan voittoisat 770 ääntä Barbara Dex -äänestyksessä. Toiseksi kisassa tuli Saksan Jamie Lee ja kolmanneksi Sveitsin Rykka. Neljänneksi sijoittui Bulgarian Poli Genova ja viidenneksi Bosnia-Hertsegovinan Dalal, Deen, Ana ja Jala. Kaikkiaan ääniä annettiin kisassa 2221.

Vuodesta 1997 lähtien jaettu, vuoden 1993 Belgian edustajan, Barbara Dexin inspiroima yleisöpalkinto siirtyy jatkossa songfestival.be -verkkosivuston jaettavaksi.

Barbara Dex Award -verkkosivusto

Keskustele aiheesta foorumillamme

 

Nina 1Edellisen kerran Kroatian värejä nähtiin viisulavalla vuonna 2013, kun maata edusti Malmössä kuusihenkinen yhtye Klapa s mora. Finaalipaikka jäi saamatta, ja huonon menestyksen ja taloudellisten vaikeuksien jälkeen Kroatian yleisradio HRT päätti pitää kaksi välivuotta viisukuvioista. Pienen mietintätauon jälkeen Kroatia tekee nyt paluun viisuihin entistä ehompana lähettämällä Tukholmaan 24-vuotiaan Nina Kraljićin (s. 4.4.1992).

Lipovljanin pikkukaupungista kotoisin oleva Nina on noussut viimeisen vuoden sisällä valtavaan kansansuosioon kotimaassaan. Hän osallistui Kroatian The Voice –kykykilpailuun, jossa hän säilyi yleisön suosikkina aina koelaulukierrokselta finaalin loppumetreille saakka. The Voicen voiton ja ensimmäisen sinkun julkaisun jälkeen hän pokkasi mm. Kroatian ”Emma-gaalassa” vuoden tulokkaan pystin. Ei ollutkaan yllätys, että HRT valitsi lahjakkaan laulajattaren sisäisesti maan euroviisuedustajaksi. Lue lisää »

ninaKaksi edellistä vuotta euroviisuista taukoa pitänyt Kroatia palaa kilpa-areenoille maan taannoisen Voice-voittajan Nina Kraljićin johdolla. Nopealla vauhdilla Kroatian tähtitaivaalle kiitäneen Kraljićin mahdollinen osallistuminen Tukholman euroviisuihin on ollut jo jonkin aikaa median spekulaation kohteena ja tänään maan yleisradio HRT vahvisti tiedon todeksi.

22-vuotiaan Kraljićin tuleva kilpailukappale halutaan toistaiseksi vielä pitää salaisuutena. Näillä näkyminen kappale esitetäänkin yleisölle vasta maaliskuun puolella, kuun 9. päivä. Tuleva euroviisukappale tullaan kuulemaan myös Kraljićin esikoisalbumilla, jota äänitetään parhaillaan.
– Sen verran voin sanoa, että kappale tulee olemaan minun tyyliseni moderneja käänteitäkin sisältäen, Nina Kraljić lupaa innokkaana odottavalle viisukansalle.

Keskustele aiheesta foorumillamme

esc2016Ensi kevään euroviisujen ensimäinen semifinaali kisataan päivälleen seitsemän kuukauden päästä. Vaikka aikaa tuleviin karkeloihin on vielä rutkasti, on seuraavan edustusviisun metsästys käynnistynyt jo monessa maassa. Esimerkiksi Sveitsissä saksankielisen kanavan ihanan perinteinen nettikarsinta tarjoilee innokkaimmille faneille jo nyt ihan konkreettisesti kuunneltavia kappaleita. Alankomaat ja Montenegro ovat puolestaan tehneet jo artistivalintansa ensi kevääksi, vaikka varsinaiset kilpailukappaleet ovatkin vielä kuulematta. Alankomailta edustusmatkaan lähtee 22-vuotias country- ja folklupaus Douwe Bob ja Montenegrossa puolestaan luotetaan kykykilpailun kautta pinnalle nousseeseen poikabändiin Highway.

Osallistujamaiden määrällä mitattuna euroviisuhistorian suurimmat kisat on koettu vuosina 2008 Belgradin ja 2011 Düsseldorfin euroviisuissa, jolloin molemmissa oli mukana 43 osallistujamaata. Monien maiden aikainen aktiivisuus sekä euroviisumyönteiset kommentit herättivätkin jokavuotiseen tapaan monissa viisufaneissa toivonkipinän ennätyssuurista euroviisuista.

Lue lisää »

Mikäli tänään Euroopasta kantautuvia uutisia on uskominen, Kroatiaa ei nähdä kisaamassa ensi toukokuussa Kööpenhaminan euroviisuissa. Asiasta uutisoi aamupäivästä muun muassa Esctoday- ja Escxtra-sivustot. Päätöstä on perusteltu maailmanlaajuisesti huonolla taloudellisella tilanteella. Maan yleisradio HRT harkitsee kuitenkin viisujen televisioimista, koska euroviisut kiinnostavat paikallisia televisiokatsojia.

Turkin yleisradio TRT ilmoitti joitakin päiviä sitten ettei maa palaa euroviisuihin nykyisillä säännöillä. Maa vetäytyi kisasta viime vuonna vastalauseena heidän mielestään epäreilulle äänestysjärjestelmälle, jossa tuomaristoilla on liian suuri rooli sekä suurten rahoittajamaiden suosimiselle. Myös Slovakia on ilmoittanut, etteivät ole palaamassa euroviisuihin ainakaan ensi keväänä.

Pientä valoa synkkien uutisten joukkoon tuo Portugali, jossa mahdollisesti harkitaan paluuta viisuareenoille yhden välivuoden jälkeen. EBUn jäsenmailla on kuitenkin vielä runsaasti aikaa sitovaan ilmoittautumiseen ja muutoksia saattaa tulla vielä runsaasti suuntaan jos toiseen.

Keskustele osallistujamaista foorumillamme

Kroatian yleisradio HRT ilmoitti jo viime vuoden marraskuussa, että maan edustusviisun etsintä laitetaan uuteen uskoon. HRT lähtikin hakemaan edustusviisua sisäisesti ja vaatimus oli, että maan viisuksi mielivät kappaleet ovat esitetty perinteisellä kroatialaisella klapa-musiikkityylillä.

Klapa-tyylillä on syvät juuret kroatialaisessa kirkkolaulannassa ja se on onnistunut pysymään paikallisten suosiossa vielä nykypäivänäkin. Erityisen suosittua klapa on Dalmantian rannikkoalueella, jossa pidetään vuosittain useita klapafestivaaleja. Myös paikallinen nuoriso vaalii klapatraditiota esimerkiksi illanvietoissaan. Tyylin tärkeimmät elementit ovat harmonia ja melodia kun taas rytmi ei ole niin oleellisessa osassa.Klapaa esittävät usein miesryhmät, joskus myös naisryhmät, mutta äärimmäisen harvoin niin sanotut sekaryhmät. Lue lisää »

Myös Kroatiassa on ensiesitetty maan tämänvuotinen euroviisu, Klapa s Moran “Mižerja”. Kappale kuultiin kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa tänään aamupäivällä maan pääkaupungissa Zagrebissa, jossa Kroatian yleisradio HRT piti asian tiimoilta lehdistötilaisuuden. Aikaisemmin Super Klapa -nimikkeellä kutsuttu kokoonpano on nyt Klapa S Mora, mikä tarkoittaa suomeksi Klapaa mereltä. Se on kuuden ammattilaulajan (Marko Škugor, Ante Galić,  Nikša Antica, Leon Bataljaku, Ivica Vlaić ja Bojan Kavedžija) euroviisuja varten muodostama kokoonpano. HRT ilmoitti jo marraskuussa etsivänsä tällä kertaa Kroatian musiikkiperinteitä kunnioittavaa klapa-tyyliä edustavaa kilpailukappaletta. HRT:n sisäisellä valinnalla kilpailukappaleeksi valittu “Mižerja” on Goran Topolovan säveltämä.
Kuuntele kappale Youtubessa
Keskustele aiheesta foorumillamme

Ensimmäinen osallistumisvuosi: 1993
Osallistumiskerrat: 21
Paras finaalisijoitus: neljäs (1996 ja 1999)
Keskiarvosijoitus: 11,6
Keskiarvopisteet: 64,4
Suurimmat pisteet saaneet maat: Serbia ja Montenegro, Serbia sekä Bosnia ja Hertsegovina
Suurimmat pisteet antaneet maat: Serbia, Serbia ja Montenegro sekä Bosnia ja Hertsegovina

Lue lisää »

Kroatiassa ollaan päätetty laittaa edustusviisun etsintä uuteen uskoon, sen jälkeen kun maalla on takana kolmen vuoden putki finaalista karsiutumisia. Maan yleisradio HRT onkin jo nyt ilmoittanut, että Kroatian edustusviisu Malmössä tullaan esittämään perinteisellä kroatialaisella klapa-musiikkityylillä. Eurovision.tv -sivuston mukaan HRT ottaa vastaan ainoastaan klapa-tyylisiä ehdokkaita, joista tuomaristo valitsee parhaimman Malmön edustajaksi. Tarkkoja päivämääriä ei ole vielä tiedossa.

Usein a cappellana esitettävässä klapa-musiikissa tärkeimmät elementit ovat harmonia ja melodia kun taas rytmi ei ole niin oleellisessa osassa. Klapaa esittävät usein miesryhmät, joskus myös naisryhmät, mutta äärimmäisen harvoin niin sanotut sekaryhmät. Klapalla on syvät juuret kroatialaisessa kirkkolaulannassa ja se on onnistunut pysymään paikallisten suosiossa nykypäivänäkin. Toukokuussa näemme miten klapa puree muualla Euroopassa.

Eurovision.tv:n englanninkielinen uutinen aiheesta
Klapa englanninkielisessä Wikipediassa
Keskustele aiheesta foorumillamme

Upcoming events
Valitse aihe
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila