Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Steven Barnacle”:

jimmie ja valentinaSan Marinoa aikaisemmin jo kolmesti edustanut Valentina Monetta palaa monien viisufanien mieliksi viisulavalle tulevana toukokuuna. Tällä kertaa Valentina on saanut rinnalleen amerikkalaisen laulajan Jimmie Wilsonin. Kaksikon discohenkisen kappaleen ”Spirit Of The Night” on säveltänyt kukapa muukaan kuin Valentinan kanssa aikaisemminkin yhteistyötä tehnyt Ralph Siegel, joka ei varmasti suurempia esittelyjä tässä yhteydessä kaipaa. Sanat kappaleeseen ovat kynäilleet Steven Barnacle ja Jutta Staudenmayer.

Pikkuruinen San Marino on nähty Euroviisujen finaalissa toistaiseksi vasta kerran, Valentinan edustaessa kotimaatansa kolmannen kerran vuonna 2014 kappaleella ”Maybe (Forse)”. Ei siis ihme, että 42-vuotias Valentina on pyydetty jälleen edustushommiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Kiovassa San Marino tavoittelee uutta finaalipaikkaa toisesta semifinaalista 11. toukokuuta.

Katso kappaleen video

Keskustele aiheesta foorumillamme

 

Valitse aihe
Tulevat tapahtumat
  1. Liettuan 3. alkuerä

    tammikuu 27 @ 21:00
  2. Unkarin 2. alkuerä

    tammikuu 27 @ 21:30
  3. Ranskan finaali

    tammikuu 27 @ 21:55
  4. Romanian 2. semifinaali

    tammikuu 28 @ 21:00
  5. Semifinaalijaon arvonta

    tammikuu 29 @ 14:00
  6. Espanjan finaali

    tammikuu 29 @ 23:35
  7. Tsekin tulosjulkistus

    tammikuu 30
  8. Unkarin 3. alkuerä

    helmikuu 3
  9. Maltan finaali

    helmikuu 3
  10. Latvian 1. semifinaali

    helmikuu 3
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila