Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Uuden musiikin kilpailu”:

IMG_2904aEnsimmäisen semifinaalin seitsemäs ehdokas ei liiemmin esittelyjä tällä sivustolla ehkä tarvitsisi. Tuolloin Kiovan viisulavalle nimittäin astuvat Leena Tirronen ja Lasse Piirainen eli Suomea ”Blackbird”-kappaleella edustava Norma John.

Kaksikon viisuedustus varmistui tammikuun lopussa Norma Johnin voitettua Espoon Metro Areenalla kisatun Uuden musiikin kilpailun. Norma Johnin ”Blackbird” oli kilpailussa sekä kansainvälisten raatien että televisionkatsojien suosikki. Ero toiselle sijalle tulleeseen Zühlkeen ja kolmanneksi sijoittuneeseen Emmaan oli lopulta hyvinkin selkeä.

Vaikka Norma John oli kokoonpanona monille melko vieras vielä ennen Uuden musiikin kilpailua, löytyy sekä Leenan että Lassen taustalta paljon taitoa ja osaamista musiikin saralta. Leena voidaan muistaa esimerkiksi vuoden 2010 Suomen X factor -kisasta, jossa hän sijoittui tuolloin kolmanneksi. Pian ohjelman jälkeen Leena levyttikin esikoissooloalbuminsa taiteilijanimellä Leena Ihmemaassa. Muun muassa Isaac Elliotin, Kasmirin, Waltteri Torikan ja Vesa-Matti Loirin taustalla soittanutta Lassea voi puolestaan ihailla tällä hetkellä taannoin televisioruutuihin palanneessa Bumtsibumissa, jossa hän toimii ohjelman toisena vakipianistina.

Lue lisää »

IMG_2904aViisukuppila ja escstats tapasivat eilen sunnuntaina tulevan euroviisuedustajamme, Uuden musiikin kilpailun ”Blackbird”-kappaleellaan lauantaina voittaneen Norma Johnin. Kouvolasta lähtöisin oleva Leena Tirrosen ja Lasse Piiraisen muodostama kaksikko kertoo videohaastattelussamme esimerkiksi sen, miltä pistelaskun viime hetket heistä tuntuivat, mistä kaksikon nimi Norma John on saanut alkunsa ja mitä mietteitä Lassella ja Leenalla on tässä vaiheessa tulevasta viisuesityksestään.

Kameran ulkopuolella juttelimme muun muassa Viisukuppilasta, ”Blackbird”-kappaleen musiikkivideosta ja Kiovan toukokuista kisaisännyydestä.
Vaikka Viisukuppila on sivustona tuttu molemmille, tunnusti Leena tietoisesti vältelleensä keskustelufoorumeita valmistuessaan Uuden musiikin kilpailuun, koska joutuisi omien sanojensa mukaan helposti liian syvälle lukemaansa. Kaksikosta Lasse myönsikin olevansa se, joka on lukenut niin Viisukuppilan foorumia kuin ulkomaalaisiakin viisusivustoja arvokkaiden mielipiteiden takia.
– Meistä on tärkeää tietää, miten ihmiset kokevat kappaleemme ja tietenkin myös esityksemme, jotta voimme kehittää sitä edelleen. Myös musiikintekijänä on arvokasta saada palautetta omista töistään.

Lue lisää »

IMG_2742Uuden Musiikin Kilpailun kenraaliharjoitukset ovat juuri päättyneet Espoon Metro Areenalla (ent. Barona). Kymmenen kilpailukappaleen lisäksi illan lähetyksessään kuullaan myös Jenni Vartiaista ja norjalaisduoa Marcus & Martinus.

Krista Siegfridsin (kuvassa) juontama suora lähetys alkaa TV 2:lla kello 21.00. Illan voittaja on selvillä hieman yhdentoista jälkeen.

Katso kuvia kenraaliharjoituksesta Viisukuppilan Facebook- tai Instagram-sivulla.

umk2017Ensi viikon lauantaina selviää, kuka nousee toukokuussa Kiovan euroviisulavalle kun Suomen viisuhistorian 51. edustaja valitaan Espoon Barona-Areenalla kisattavassa Uuden Musiikin Kilpailussa. Matkalippua Kiovaan tavoittelevat Alva, Anni Saikku, Club La Persé, Emma, Günther & D’Sanz, Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubies, Lauri Yrjölä, My First Band, Norma John ja Zühlke.

Tapahtumaa järjestävältä Live Nationilta muistutetaan, että tänä vuonna UMK on yhden ison kisan lisäksi paljon muutakin. Luvassa on maan parhaiden tekijöiden tuottama hengästyttävä bileshow, josta ei tähtisadetta ja näyttävyyttä puutu. Vaikka Uuden Musiikin Kilpailun televisioitu lähetys alkaa vasta klo 21, kannattaa paikalle saapua ehdottomasti jo heti kello 19.00. Ennen lähetystä luvassa on nimittäin DJ Orkideaa, Tallinkin Euroviisu-discoa, Euroviisutietovisaa. Kello 19.45 alkavaa pre-showta tähdittää muun muassa Arttu Lindeman. Olemalla paikalla ajoissa, näet ja koet myös ensimmäisenä kenelle menee tämän vuoden Viisukuppilan fanipalkinto.

Illan voittaja valitaan yleisöäänestyksen ja kansainvälisten raatien äänestyksen yhteistuloksella. Muistakaa, että UMK17-ennakkoäänestys on nyt jo auki YLEn verkkosivuilla. Yle TV2:ssa suorana esitettävän kilpailun juontaa aina ihastuttava Krista Siegfrids ja väliaikaesiintyjät ovat huippuluokkaa: vuoden pohjoismainen poptapaus Marcus & Martinus sekä vastikään uutta musiikkia julkaissut Jenni Vartiainen. Tilaisuus päättyy noin kello 23.15.

UMK2017iso

YLEn UMK-sivut

Tapahtuma Facebookissa

Tapahtuman lipunmyynti

 

 

 

umk2017Kymmenen Suomen seuraavan edustuseuroviisun tittelistä kisaavan kappaleen musiikkivideot ovat julkaistu. Videot ovat katsottavissa YLEn UMK-verkkosivuilla.

Videot ovat saaneet huomiota mediassa muun muassa Lauri Yrjölän videolla vierailevan teinitähti Isac Elliotin ja Club La Persén videolla nähtävän kirjailija Rosa Liksomin ansiosta. Eniten palstatilaa lienee kuitenkin kerännyt Zühlken video, jonka sisältämä paljas pinta on noussut aina iltapäivälehtien uutiseksi asti.

Televisiossa videot esitetään uudenvuodenaattona, jolloin Mikko Silvennoisen luotsaamassa esikatseluohjelmassa videoita ruotivat Eini, Jaana Pelkonen, Tuija Pehkonen ja Suvi Aalto.

UMK-esikatselu lauantaina 31.12. klo 19.10 Yle TV2 

 

img_2680Suomen kymmenen viisukarsijaa paljastettiin eilen YLEn Pasilan televisiostudioilla järjestetyssä UMK-lehdistötilaisuudessa. Monipuolisen kilpailijakatraan joukosta ei ehkä löytynyt monen odottamia suuria tähtiä, mutta kilpailukappaleiden myötä Uuden Musiikin Kilpailun tyyli on selkeästi menossa modernimpaan, kansainvälisempään ja ehkä jopa popimpaan suuntaan.

Kansainvälisyyttä kisaan tuo myös ulkomaalaiset raadit, jotka korvaavat parina edellisenä vuotena nähdyt kansalaisraadit. Kansainvälisten raatien antamat pisteet muodostavatkin tammikuun 28. päivä kisattavassa finaalissa puolet lopputuloksista. Puolet päätäntävallasta annetaan perinteiseen tapaan kotimaiselle yleisölle.

Viisukuppila vieraili eilen paikan päällä Pasilassa ja jututti kaikkia kymmentä toivorikasta ehdokasta. Osaa suomeksi, osaa ruotsiksi ja osaa englanniksi.
Lue lisää »

umk2017Suomen seuraavan euroviisuedustajan titteliä tavoittelevat kymmenen toivorikasta artistia paljastettiin juuri Helsingin Pasilassa pidettävässä lehdistötilaisuudessa. Mukana kisassa nähdään Zühlke, Emma, Günther & D’Sanz, My First Band, Norma John, Alva, Lauri Yrjölä, Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubies, Anni Saikku ja Club La Persé.

Monien iloksi UMK kisataan tulevana talvena jälleen suuremmilla areenoilla. Finaali kisataan 28. tammikuuta Espoo Metro Areena​lla ja spektaakkelin juontaa viisufaneille tuttu Krista Sigfrieds.

Viisukuppila seuraa lehdistötilaisuutta paikan päällä Pasilassa. Seuraa siis tunnelmia sosiaalisen median kanavissamme.

Viisukuppila Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Sandhja 1Kun Tukholman euroviisujen semifinaalien esiintymisjärjestys vihdoin eilen julkaistiin, osui monien spekulaatiot Suomen avauspaikasta todeksi. Niinpä Uuden Musiikin Kilpailun helmikuun lopussa voittanut Sandhja saakin kunnian aloittaa tänään Viisukuppilan jo perinteisen artistiesittelysarjan.

Pelkkää etunimeään taiteilijanimenään käyttävä espoolainen Sandhja Kuivalainen syntyi maaliskuussa 1991 suomalaiselle isälle ja intialaiset sukujuuret omaavalle guyanalaiselle äidille. Sairaanhoitajaksi viime vuonna valmistuneen Sandhjan musiikkiura ponnahti käyntiin jo opiskeluaikoina, kun hänen ensimmäinen singlensä ”Hold me” julkaistiin marraskuussa 2013 ja se pääsi YleX-radiokanavalla Viikon teho -kappaleeksi. Sandhjan esikoisalbumi ”Gold” näki päivänvalon toukokuussa 2014. Sandhjan toisen albumin ”Freedom Venture” on tarkoitus ilmestyä loppukuusta ennen euroviisumatkaa. Jo talvella Sandhja paljasti Viisukuppilalle, että uusi albumi on astetta elektronisempi kuin esikoisalbumini, vaikka Sandhjalle itselleen kaikista tärkeintä onkin laulaa musiikkia, jossa on lauluäänen myötä soulia.

Lue lisää »

hanna1Vuoden 2007 euroviisuedustajamme Hanna Pakarinen seurasi viime lauantain UMK-finaalia tarkasti paikan päällä Pasilassa, sillä tummatukkainen laulajatar nähtiin muusikoiden raadin puheenjohtajana.
– Minulle on suuri kunnia toimia tuomarina täällä tänään, Hanna jutusteli Viisukuppilalle.
– Olen aina seurannut euroviisuja tiiviisti, mutta oman osallistumisen jälkeen kilpailusta on tullut minulle ehkä vieläkin rakkaampi.

Tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailu sai Hannalta paljon kiitosta. Hänen mielestään kappaleet olivat tänä vuonna todella hyviä ja esitykset tarkoin mietittyjä.
– Erityisesti minua kuitenkin ilahdutti artistien positiivinen ja määrätietoinen asenne. Moni kertoi suoraan, että euroviisut ovat heille unelma, jota kannattaa tavoitella eikä voitontahtoa piiloteltu.
Lue lisää »

IMG_2118Uuden musiikin kilpailun finalistijoukko on nyt täydellinen, kun kolmannenkin alkukarsinnan kolme jatkoonpääsijää saivat tuta yleisön tuomion. Kuuden kilpailijan joukossa nähtiin ja kuultiin letkeää Liemistä, balladiiin luottanutta Tuuli Okkosta sekä söpöhköjä kroatialaisveljeksiä, jotka tottelevat nimeä Gusani. Mimmirokkibändi Barbe-Q-barbies pisti parastaan, mutta kappaleen määräys ”Let me out” ei onneksi kantautunut ainakaan laulusolisti Nikin vatsassa ulostuloaan odottaneen sikiön korviin. Pietarin spektaakkeli luotti Suomen kieleen ja perinteisiin skandinaavisiin keinoihin, mutta viimeisenä esiintynyt Sandhja kisasi vähän kansainvälisemmin menetelmin.

Väliaikaesiintyjänä vietellyt Chisu esitti ”Tähdet”-hittinsä introna mainion, modernisoidun version vuoden 1962 edustussävelmästämme ”Tipi-tii” jolla Marion Rung sijoittui seitsemänneksi Luxemburgin viisuissa. Jatkoon tiensä selvittivät Barbe-Q-Barbies, Tuuli Okkonen ja Sandhja.

IMG_1986 IMG_2112 IMG_2178
IMG_2212 IMG_2275 IMG_2326

Kolmas alkukarsinta oli tasaisin ja vailla suuria ennakkosuosikkeja. 

Kuvat: escstats.com

Lue lisää »

Valitse aihe
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila