Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Viisukuppila”:

semi2Elämä Kiovassa on jatkunut tiistain semifinaalin jälkeen. Pettymys Suomen karsiutumisesta on jotakuinkin nielty ja Viisukuppilan ja escstats.comin seitsemän henkilön tiimi onkin suunnannut katseensa jo tiiviisti tänä iltana kisattavaan toiseen semifinaaliin. Kokosimme myös tästä semifinaalista näkemiemme harjoitusten perusteella veikkauksen illan lopputuloksista.

Ensimmäiseen semifinaaliin verrattuna tämän toisen semifinaalin kappaleet ja esitykset jakoivat mielipiteitämme enemmän ja veikkaaminen olikin paikoin monelle meistä lähes harmaita hiuksia aiheuttavaa. Perinteiseen tapaan kukin tiimistämme sai kuitenkin listattua omat veikkauksensa läpimenijöistä. Mikäli kappaleen perässä on esimerkiksi luku 3/7, tarkoittaa se, että kolme tiimimme seitsemästä jäsenestä uskoo kappaleen finaalipaikkaan.

Tiistaina veikkasimme kymmenestä maasta kahdeksan oikein. Miten käy tänä ilta? Jos meidän veikkauksia on uskominen, viimeisistä jatkopaikoista käydään tiukka taisto.

Lue lisää »

1semiHuomenna tiistai-iltana selviää, mitkä ensimmäisen semifinaalin maista selvittävät tiensä Eurovision laulukilpailun finaaliin, joka pidetään ensi lauantaina. Viisukuppilan ja escstats.comin seitsemän henkilön tiimi on reilun viikon aikana katsonut paikanpäällä lukuisat harjoitukset sekä hallissa että pressikeskusten näyttöjen välityksellä. Kokosimme tänään maanantaina kansallisille tuomaristoille näytetyn toisen kenraaliharjoituksen jälkeen omat ajatuksemme veikkaukseksi huomisen lopputuloksesta.

Tänä vuonna kisan odotetaan olevan erittäin tasainen ja myös semifinalistien veikkaaminen oli erittäin hankalaa. Suomessa varmasti jännitetään myös Suomen omaa finaaliin menemistä, kun paljon ulkomailtakin hehkutusta saanut Norma John kisaa tänään omasta finaalipaikastaan.

Kukin tiimistämme listasi omat veikkauksensa läpimenijöistä, ja mikäli kappaleen perässä on esimerkiksi luku 3/7, tarkoittaa se, että kolme tiimimme seitsemästä jäsenestä uskoo kappaleen finaalipaikkaan. Lue lisää »

fpKokkolainen Emma Sandström on voittanut ylivoimaisesti Viisukuppilan tämänvuotisen fanipalkinnon. Yli 40 prosenttia äänestäjistä piti Emman kappaletta ”Circle of light” UMK-kattauksen parhaimpana viisuna. Kappaleen ovat säveltäneet ja sanoittaneet Jonas Olsson, Heidi Maria Paalanen, Aku Rannila ja Saara Törmä. Toiseksi äänestyksessä sijoittui Norma John kappaleella ”Blackbird” ja kolmanneksi Zülhke kappaleella ”Perfect villain”.

Palkinto luovutettiin Emmalle hetki sitten Barona-areenalla UMK-ennakkoshow’ssa. Tämä oli jo neljästoista kerta kun Viisukuppilan fanipalkinto jaettiin Suomen euroviisukarsintojen yhteydessä. Viisukuppila onnittelee Emmaa voitosta!

fp2017

IMG_2889

IMG_2396Mikael Saari on voittanut ylivoimaisesti Viisukuppilan tämänvuotisen fanipalkinnon kappaleellaan ”On it goes”. Lähes puolet äänestykseen osallistuneista kuppilalaisista asettivat Mikael Saaren kappaleineen ensimmäiselle sijalle kun taas toiseksi ”Sing it away” -kappaleella sijoittunut Sandhja oli noin joka kymmenennen äänestäjän ykkössuosikki. Kolmanneksi äänestyksessä sijoittui puolestaan kaksikko Annica Milan ja Kimmo Blom kappaleella ”Good enough”.

Voittonsa myötä Mikael Saaresta tuli ensimmäinen artisti, joka on onnistunut voittamaan Viisukuppilan fanipalkinnon kahdesti. Edellisen kerran Saari sai tämän kunnian osakseen vuonna 2013 voittaessaan äänestyksen kappaleella ”We should be through”.

Viisukuppilan fanipalkinto jaettiin nyt jo kolmattatoista kertaa Suomen euroviisukarsinnan yhteydessä. Tällä kertaa fanipalkintoäänestykseen osallistui ennätysmäärä äänestäjiä, kaiken kaikkiaan 215 hyväksyttyä äänestäjää. Edellinen ennätys, 206 äänestäjää, oli vuodelta 2010.

Viisukuppila toivottaa Mikaelille onnea ja menestystä!

Voittajan tunnelmat lisätään uutiseen myöhemmin.

fanipalkinto2016

Keskustele aiheesta foorumillamme

Katso videohaastattelu tästä!

Pernilla Karlsson on voittanut ylivoimaisesti Viisukuppilan tämänvuotisen fanipalkinnon kappaleellaan “När jag blundar”. Tämä Pernillan veljen Jonaksen tekemä balladi keräsi äänestyksessämme yhteensä 348 pistettä ja oli näin ollen noin joka kolmannen äänestäjän mielestä paras kappale TOP7-kappaleiden joukosta. Toiseksi äänestyksessä sijoittui Ville Eetvartti ja kolmanneksi Kaisa Vala. Palkinto luovutettiin iloisesti yllättyneelle Pernillalle vain minuutteja sitten ennen tämän illan suoraa lähetyksen harjoituksia. Viisukuppila päätti jakaa perinteisen fanipalkintonsa jo tänään finaalin aattopäivänä, jolloin kaikki äänestykseen osallistuneet artistit olivat paikalla Helsingin jäähallilla.

Katso Pernillan tuore haastattelu.

Lue lisää »

Viisukuppila julkaisee tänäkin keväänä artistiesittelyt jokaisesta Düsseldorfin kilpailijasta. Esittelyt julkaistaan esiintymisjärjestyksessä 1-2 esittelyn päivävauhdilla. Näin ollen kaikki 43 artistia ja kilpailukappaletta on esitelty jo ennen vappua. Esittelysarjamme aloittaa myöhemmin tänään Puola ja Magdalena Tul.

Viisukuppila toivottaa mukavaa viisujen odotusta esittelyjen parissa.

Viisukuppilan fanipalkintoäänestys päättyy pian eli torstaina 10. helmikuuta klo 23:59. Jos olet viisukuppilan rekisteröitynyt käyttäjä ja et ole vielä äänestänyt, lue tarkemmat ohjeet täältä ja vaikuta! Äänestyksessä pisteitä annetaan kolmelle parhaalle ja äänestyslomake on nopea ja helppo täyttää. Palkinto jaetaan suorassa  lähetyksessä juuri ennen superfinaalin tulosten julistamista YLE TV2:ssa.

Viisukuppilan perustamisesta on kulunut tänään päivälleen seitsemän vuotta. Kuluneen seitsemän vuoden aikana on tapahtunut paljon. Foorumin käyttäjämäärä on moninkertaistunut ja olemme luoneet foorumin rinnalle aktiivisen uutispuolen. Olemme myös yhdessä saaneet todistaa ihmettä, jota moni piti lähes mahdottomana: Suomen euroviisuvoittoa.

Juhlapäivän kunniaksi Viisukuppila on etsinyt teille seitsemän ”seiskaviisua”, jotka löydät Lue lisää -linkin takaa. Syntymäpäivän kunniaksi lanseeramme myös uuden koostesivumme ensi kevään kansainvälisestä loppukilpailusta, josta löydät yhdeltä ja samalta sivulta kaiken oleellisen Düsseldorfin kisoista. Tuolle sivulle päivitetään voittajat, päivämäärät ja muu tärkeän informaatio sitä mukaa, kun uutta tietoa tulee. Koostesivulle on linkki yläpalkissa.

Viisukuppila kiittää lukijoitaan ja foorumin käyttäjiä kuluneista vuosista!

Lue lisää »

Kiireisessä maailmassa tulee joskus tarve tarkistaa jokin fakta nopeasti. Tämän vuoksi Viisukuppila on koonnut tulevaan Suomen euroviisukarsintaan liittyvät tärkeät päivämäärät ja linkit yhdelle ja samalle sivulle.

Viisukuppilan Suomen karsinnan koostesivulle pääset yläpalkin linkistä. Sieltä löytyy muun muassa tieto, mihin alkukarsintoihin nettikarsinnasta jatkoonpäässeet kolme kappaletta on sijoitettu.

Viisukuppilan ja Norwegian Air Shuttlen yhdessä järjestämä kilpailu on ratkennut. Vastauksia kilpailuun tuli lähes kolmesataa ja monista niistä löytyi hyväksyttävät vastaukset. Tällä kertaa onnetar suosi Timo Saarista Helsingistä. Viron tämän vuoden finalistin Malcolm Lincolnin uunituoreen, nimikirjoituksella varustetun Loaded with Zoul -debyyttialbumin voittivat Teija Lento Salosta, Veli-Pekka Haapanen Vaasasta, Suvi Seppänen Nuppulinnasta, Matti Myllyniemi Helsingistä ja Leena Lindström Mäntästä. Voittajia on informoitu myös henkilökohtaisesti.

Viisukuppila ja Norwegian Air Shuttle onnittelevat voittajia!

Lue lisää »

Valitse aihe
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila