Veikkaus illan semifinaalin läpimenijöistä

Veikkaus2Tänään kisataan Eurovision laulukilpailujen toinen semifinaali. Escstats.comin ja Viisukuppilan viiden hengen tiimi kirjasi jälleen huomiota semifinaalissa kilpailevista kappaleista ja teki veikkauksen, mitkä kymmenen maata luultavimmin ponnistaa lauantain finaaliin.

Tiistainen ensimmäisen semifinaalin veikkauksemme suosi liikaa Pohjoismaita, koska veikkaamistamme maista vain Suomi ja Tanska eivät yltäneet finaaliin. Näiden sijaan finaaliin meni Albania ja Unkari.

Tiimimme on seurannut tiiviisti Wienissä harjoituksia hallissa ja lehdistökeskuksen näytöiltä jo yli viikon ajan. Tämän perusteella kukin listasi mielensä mukaiset finaaliinmenijät. Mikäli kappaleen perässä on esimerkiksi luku 2/5, tarkoittaa se, että kaksi viisihenkisestä tiimistämme uskoo kappaleen finaalipaikkaan.

 

1. Liettua: Monika Linkyte & Vaidas Baumila – This time

Värikäs ja iloinen esitys, jossa Monika ja Vaidas söpöilevät suudelmia vaihtaen. Liettualla on käynyt onni myös semifinaalin äänestäjämaiden suhteen, monta perinteisesti Liettuaa äänestävää maata on mukana pisteitä antamassa tässä semifinaalissa, vaikka itse laulu ei olekaan mikään maailmaa mullistava. Jatkoon 3/5

2. Irlanti: Molly Sterling – Playing with numbers

Irlannin melankolisella kappaleella on vaikea erottautua muista balladeista. Molly piiloutuu esityksessään pianonsa taakse, ja vaikka esityksen tunnelma on sopivan surumielinen, niin luultavimmin kappale unohtuu muiden tehdessä myöhemmin saman paremmin. Ei jatkoon 0/5

3. San Marino: Michele Perniola & Anita Simoncini – Chain of lights

Michele ja Anita lauloivat melko epävarmasti jury-harjoituksissa, ja kappalekin on melko kulunut. Luultavimmin taistelee semifinaalin jumbopaikasta finaalipaikkaa todennäköisemmin. Ei jatkoon 0/5

4. Montenegro: Knez – Adio

Knez vetää esityksensä tyylillä läpi ja kappaleen melodia on edeltäviä esityksiä huomattavasti mielenkiintoisempi. Uskomme Balkan-tunnelmoimmin vetoavan yleisöön. Jatkoon 5/5

5. Malta: Amber – Warrior

Maltan Amber yllätti positiivisesti jury-kenraalissa vetäen vahvasti kappaleensa. Esityksen pyrotekniikka nostaa tunnelmaa sopivasti loppua kohden ja Amber itsekin on suorastaan liekeissä lavalla. Jatkoon 3/5

6. Norja: Mørland & Debrah Scarlett – A monster like me

Norja on ollut alusta asti yksi vedonlyöjien suosikeista. Jury-harjoitusten veto oli tunteikas ja ansaitsi mahtavat väliaploditkin hallin yleisöltä. Yleisö oli muutenkin mukana esityksessä ja muodosti esitykseen upea valomeren kännyköiden lampuilla. Norja kohdalla ei tarvitse pelätä, että veikkaus olisi tehty pohjoismaita suosivien lasien läpi, vaan semifinaaliin jääminen olisi suoranainen ihme. Jatkoon 5/5

7. Portugali: Leonor Andrade – Há um mar que nos separa

Tekniikka petti jury-harjoituksissa Portugalin kohdalla ja maa sai esittää kappaleensa toistamiseen tuomaristoille varsinaisen kenraalin jälkeen. Auttoiko se avaamaan kappaletta tuomaristoille enemmän? Tähän emme usko. Ei jatkoon 0/5

8. Tšekki: Marta Jandová & Václav Noid Bárta – Hope never dies

Ammattitaitoiset Marta ja Václav taistelevat tosissaan finaalipaikasta, mutta auttaako Martan kenkien heittely lavalla vakuuttamaan tuomaristot ja puhelinäänestäjät? Ei jatkoon 2/5

9. Israel: Nadav Guedj – Golden boy

Nadav sytytti halliyleisön hurjaan bilemenoon. Esityksessä tullaan näkemään myös semifinaalin näyttävimmät ilotulitteet. Varsin mollivoittoisessa semifinaalissa Israelin bilebiisi erottuu positiivisesti joukosta. Jatkoon 5/5

10. Latvia: Aminata – Love injected

Latvian Aminata on taitava laulaja. Kappale on moderni, mutta ehkäpä jopa liian vaikeasti avautuva kertakuuntelulla. Tuomaristojen luulisi arvostavan upeaa äänenkäyttöä, mutta riittääkö se finaaliin? Ei jatkoon 2/5

11. Azerbaidžan: Elnur Huseynov – Hour of the wolf

Elnur tekee tyylikkään esitykseen ja tanssijatkin vaikuttavat jo jotenkin liittyvän kappaleen tarinaan. Azerbaidžan tuskin tipahtaa tälläkään kertaa finaalista. Jatkoon 5/5

12. Islanti: María Ólafs – Unbroken

Marian laulu tuomaristoharkoissa ei ollut parasta mahdollista, mutta antoi itsestään söpön ja keijukaismaisen vaikutelman keijupölyineen lavalla. Emme lannistu Tanskan ja Suomen karsiutumisesta, vaan veikkaamme Islannillekin finaalipaikkaa. Jatkoon 4/5

13. Ruotsi: Måns Zelmerlöw – Heroes

Tuomaristoharjoituksissa oli Ruotsilla hyvin pientä haparointia. Månsilla oli paikat lavalla hieman haussa ja taustavideo ei ihan osunut kohdilleen. Samoin Ruotsin vaativat kamerakulmat aiheutti vielä kameramiesten vilahtelua tv-kuvissa. Mutta nuo ovat pikkuseikkoja eivätkä edes huomenna toistuessaan voi viedä Ruotsilta finaalipaikkaa. Jatkoon 5/5

14. Sveitsi: Mélanie René – Time to shine

Sveitsin esitys jää vahvempien jalkoihin. Yritys on kuitenkin kova, mutta esitystä tehostamaan tarkoitetut savupylväät olivat niin kovaäänisiä tuomarinäytöksessä, että Mélanien ääni oli peittyä niiden pauhuun. Ei jatkoon 0/5

15. Kypros: John Karayiannis – One thing I should have done

Kyproksen esitys on yksinkertainen ja alussa tunnelmoivan musta-valkoinen tv-kuvaus sopii siihen. Esiintymispaikka Kyproksella on hyvä ja John ei ole harjoituksissa takellellut laulussaan. Jatkoon 4/5

16. Slovenia: Maraaya – Here for you

Slovenian kappaleella riittää faneja, ja moni pelotteleekin, että Slovenia olisi tämän vuoden floppaava fanisuosikki. Mutta onnistuuko Slovenia floppaamaan ja tippumaan finaalista tältä esiintymispaikalta sekä ilman virheitä tehdyllä esityksellä jyry-harjoituksissa? Tuskin. Jatkoon 5/5

17. Puola: Monika Kuszynska – In the name of love

Puolan balladissa ei ole mitään ennenkuulematonta ja Monikan tulkinta ei ole puhtainta mahdollista. Esiintymispaikka viimeisenä jättää kuitenkin esityksen äänestäjien mieleen, ja ruudussa vilahtelevat kuvat ajasta, jolloin Monika vielä tanssahteli jaloillaan, saa herkimmille palan kurkkuun. Veikkauksessamme Puola jäisi niukasti semifinaaliin. Ei jatkoon 2/5