Veikkaus toisen semifinaalin läpimenijöistä

IMG_4694Tänään kisataan Eurovision laulukilpailujen toinen semifinaali. Viisukuppilalaisten viiden hengen tiimi kirjasi jälleen huomioitaan semifinaalissa kilpailevista kappaleista ja teki veikkauksen siitä, mitkä kymmenen maata luultavimmin ponnistaa lauantain finaaliin. Pääsimmekin yhteisymmärrykseen peräti yhdeksästä todennäköisimmästä finalistista ja vasta kymmenennen finalistin kohdalla tuli tiimimme veikkauksiin hajontaa.

Tiistaisen ensimmäisen semifinaalin veikkauksemme meni lähes nappiin, koska vain Islantia katsoimme hieman pohjoismaisien silmälasien läpi. Kahdesta viimeisestä finaalipaikasta veikkasimme taistelevan Kroatian, Kyproksen ja Itävallan, jotka kaikki lopullisissa tuloksissa ohittivat meille varmemman Islannin.

Tiimimme on seurannut tiiviisti Tukholmassa harjoituksia Globenin sisällä sekä lehdistökeskuksen näytöiltä jo viime viikosta lähtien. Tämän perusteella kukin listasi oman näkemyksensä mukaiset finaaliinmenijät. Mikäli kappaleen perässä on esimerkiksi luku 2/5, tarkoittaa se, että kaksi viisihenkisestä tiimistämme uskoo kappaleen finaalipaikkaan.

 

1. Latvia: Justs – Heartbeat
Latvian Justs aloittaa toisen semifinaalin, ja tuomaristoille esitetyssä kenraaliharjoitusesityksessä hänellä oli valtava lataus. Esitys vakuutti ainakin tiimimme siitä, että Latvian kappale kuuluu finaaliin. Jatkoon 5/5

2. Puola: Michał Szpak – Color of your life
Puolan esitys jää Latvian esitystä latteammaksi, ja muuten pidetty Puolan kappale saattaa kärsiä tästä vertailusta. Michałin laulussa ei sinällään kuitenkaan ole mitään vikaa, joten Puola keräsi tiimiltämme eniten hajaääniä kymmenennestä finaalipaikasta kamppailevien kappaleiden joukosta. Jatkoon 2/5

3. Sveitsi: Rykka – The last of our kind
Savuava puku, siniset Jasmine-kiharat ja niiaileva koreografia tuovat vähemmän toivottua tahatonta huumoria Rykkan esitykseen. Tiimimme epäilee vahvasti Sveitsin jäävän tämän semifinaalin jumboksi tällä esityksellä ja kappaleella. Ei jatkoon 0/5

4. Israel: Hovi Star – Made of stars
Israel varmasti kärsii hieman esiintymispaikastaan, eikä kappaleen euroviisusovitus ole niin helposti avautuva, kuin kappaleen aiemmat sovitukset. Hovin vahva ääni, pyrotekniikka ja rengasakrobaatit kuitenkin jättävät kappaleesta vahvan muistijäljen, ja tiimimme uskoo yksimielisesti Israelin finaalipaikkaan. Jatkoon 5/5

5. Valko-Venäjä: Ivan – Help you fly
Koska alastomuus ja eläimet ovat euroviisulavalla kiellettyjä, turvautuu Valko-Venäjä hologrammeihin alastomasta Ivanista ja susista. Valkovenäläinen hologrammishow onkin jotain uutta, mitä viisuesityksissä ei olla ennen nähty, mutta tiimiämme itse kappaleen teho ei täysin vakuuttanut. Ei jatkoon 1/5

6. Serbia: ZAA Sanja Vučić – Goodbye (Shelter)
Serbian Sanja laulaa vahvasti ja kertoo yleisölle laulunsa tarinan vakuuttavasti esityksessään. Serbia lieneekin yksi tämän semifinaalin todennäköisimmistä jatkoonmenijöistä. Jatkoon 5/5

7. Irlanti: Nicky Byrne – Sunlight
Entisen Westlife-tähden esitys jää vahvojen naisartistien puserruksessa hieman ponnettomaksi. Vaikka Nicky onnistui tuomaristoille esitetyissä harjoituksissa laulamaan puhtaasti, oli laulu varsin hentoa, eikä vakuuttanut tiimiämme Irlannin finaalipaikasta. Ei jatkoon 0/5

8. Makedonia: Kaliopi – Dona
Kaliopi tulkitsee kappaleensa tutulla vahvuudella. Kappale ei kuitenkaan ole parasta Kaliopia ja kieltämättä se kuulostaa myös hieman vanhanaikaiselta. Balkanilla tunnetun laulajatähden finaalipaikka onkin hyvin epävarma, ja suurin osa tiimistämme ei siihen usko. Ei jatkoon 1/5

9. Liettua: Donny Montell – I’ve been waiting for this night
Vaikka Liettuan Donny on yksin lavalla, pystyy hän laittamaan sinne juhlat pystyyn. Esityksen kruunaa voltti, jonka Donny heittää laulunsa ohessa. Vaikea uskoa, että tuomaristot ja tv-katsojat sivuuttaisivat tätä esitystä valitsiessaan suosikkiaan semifinalisteista. Jatkoon 5/5

10. Australia: Dami Im – Sound of silence
Australian Dami Im näyttää epäilijöille, että hänellä on yksi kilpailun suurimmista äänistä, vaikka kooltaan onkin kisan pienimpiä laulajattaria. Australia janoaa finaalipaikkaa, josta nyt ensi kertaa joutuu taistelemaan semifinaalissa ja tiimimme uskoo Australian myös saavuttavan paikkansa finaalista. Jatkoon 5/5

11. Slovenia: ManuElla – Blue and red
Slovenia osoittaa akrobaatillaan ja näyttävällä pyrotekniikalla, että myös se haluaa finaaliin. ManuEllalla ei kuitenkaan ole kilpailun vaikuttavinta karismaa eikä tiimimme usko kappaleenkaan riittävä tänä vuonna finaaliin. Ei jatkoon 0/5

12. Bulgaria: Poli Genova – If love was a crime
Bulgarian sympaattinen Poli esittää kappaleensa raikkaasti. Tuomaristot varmasti arvostavat kappaleen radioystävällisyyttä ja tv-katsojat sen tanssittavuutta. Tiimimme luottaa vakaasti Bulgarian finaalipaikkaan. Jatkoon 5/5

13. Tanska: Lighthouse X – Soldiers of love
Tanska kisailee tänä vuonna Irlannin kanssa hyvin samantyyppisellä kappaleella, ainoastaan esittäjinä on kolme ylikasvanutta entistä poikabändiläistä yhden sijaan. Tanskan esitys jury-harjoituksissa jäi varsin ponnettomaksi, ja tiimimme epäilee Tanskan jäävän ilman finaalipaikkaa toista vuotta peräkkäin. Ei jatkoon 1/5

14. Ukraina: Jamala – 1944
Ukrainan esitys on pysähdyttävä ja Jamalan ääni maaginen. Esitys on myös yksi niistä kappaleista, joista ollaan kohuttu etukäteen eniten lehdistössä. Olisikin melkoinen ihme, mikäli Ukraina ei pääsisi tästä semifinaalista finaaliin. Jatkoon 5/5

15. Norja: Agnete – Icebreaker
Pohjoismaiseksi toivoksi tässä semifinaalissa näyttäisi nousevan Norja. Kappaleen rakenne on sopivan moderni, jonka esittää nuori, kaunis ja taitava Agnete. Kappaleelle luulisi löytyvän tukea ympäri Eurooppaa, joten tiimimme olisi passittamassa Norjan selkeästi finaaliin. Jatkoon 5/5

16. Georgia: Nika Kocharov & Young Georgian Lolitaz – Midnight gold
Georgia pyrkii säväyttämään Eurooppaa tänä vuonna hyvin marginaalisella musiikilla. Kuvausteknisten ongelmien vuoksi Georgia sai esittää kappaleensa tuomaristoille kahdesti, mutta tiimimme ei usko tämän avaavan kappaletta yhtään sen enempää tuomaristojen jäsenille. Ei jatkoon 0/5

17. Albania: Eneda Tarifa – Fairytale
Albania yllätti viime vuonna tiimimme pääsemällä finaaliin. Vaikka maalla on ystäviä äänestämässä tässä semifinaalissa ja Eneda tekee ihan kelpo suorituksen lavalla, ei tiimimme kuitenkaan usko Albanian toistavan temppuaan tänä vuonna. Ei jatkoon 0/5

18. Belgia: Laura Tesoro – What’s the pressure
Vilpittömän iloisella esityksellään Belgian Laura päättää tämän semifinaalin kattauksen. Itse kappale ei tarjoa mitään uutta, mutta esityksen nuorekkuus ja Lauran esittämisen ilo saa tanssijalan vipattamaan. Tiimimme uskookin Belgian pääsevän tältä loistavalta esiintymispaikalta finaaliin. Jatkoon 5/5