Me kaikki suomalaiset odotamme täällä jo innoissamme Paradise Oskarin pian alkavia harjoituksia, mutta otetaan silti todella nopea pikakertaus Turkin, Serbian ja Venäjän harjoituksiin ennen kuin keskitymme suomalaisten näkökulmasta siihen kaikkein tärkeimpään. Turkki nousi lavalle harjoittelemaan päivän viidentenä. Tänään pallohäkissä ollut neitokainen nähtiin ilman maskia. Yüksek Sadakatin pojat esiintyivät rokkarimaisen rennosti farkuissa ja t-paidoissa. Nähtäväksi jää olivatko nämä melko arkiset vaatteet vielä poikien lopulliset esiintymisvaatteet. Vaatteista riippumatta Turkki on tällä tasavahvalla esiteyksellä varma finalisti.

Serbian Nina harjoitteli jo tutuksi tulleessa värimaailmassa. Lehdistötilaisuudessa Nina kertoikin, että värit ovat hänelle tärkeitä ja oleellinen osa ”Caroban” kappaleen retromaista esitystä. Lehdistötilaisuudessa sujuvaa englantia puhunut Nina innostui jopa esittelemään kenkiään paikalla olleille toimittajille.

Serbian värikkään esityksen jälkeen siirrytään taas tummempaan taustaan, joka on tosin hyvin valaistu. Ehkä hieman väsähtäneen oloinen Alex onnistuu vetämään harjoituksensa läpi kunnialla eikä esityksessä ole silmiinpistäviä muutoksia sitten ensimmäisten harjoitusten.

Yüksek Sadakatin "pojat" lehdistötilaisuudessa.

Ninan ja taustajoukkojen esiintysvaatteista ei puutu ainakaan väriä.

© Viisukuppila

Valitse aihe
Tulevat tapahtumat
  1. Moldovan semifinaali

    helmikuu 22
  2. Armenian 2. semifinaali

    helmikuu 22 @ 20:15
  3. Saksan finaali

    helmikuu 22 @ 21:15
  4. UMK18: Saaran 3. kilpailukappaleen julkaisu

    helmikuu 23 @ 00:00
  5. Slovenian finaali

    helmikuu 24
  6. Ukrainan finaali

    helmikuu 24 @ 19:00
  7. Moldovan finaali

    helmikuu 24 @ 19:40
  8. Ruotsin 4. semifinaali

    helmikuu 24 @ 21:00
  9. Liettuan 2. kierroksen 3. alkuerä

    helmikuu 24 @ 21:00
  10. Latvian finaali

    helmikuu 24 @ 21:25
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila