Bulgariassa ammattilaisraati kutsuu artistit karsintoihin

Bulgarian yleisradioyhtiö BNT on laatinut säännöt Bulgarian viisukarsintoihin. BNT kutsuu 30 – 50 musiikkialan ammattilaista raadiksi. Jokainen raadin jäsen saa ehdottaa kolmea artistia/yhtyettä viisuedustajaksi. Eniten ääniä saaneista laaditaan lista. Kymmentä eniten ääniä saanutta pyydetään lähettämään korkeintaan kolme kappaletta karsintaan. Jos joku listalta ei halua osallistua, otetaan yhteyttä listan seuraavaan nimeen.

Finaalissa jokaisella on mahdollisuus esittää kaikki lähettämänsä kappaleet, eli yhteensä kilpailevia sävelmiä voi olla jopa 30. Äänestysvaiheessa yhdestä puhelinnumerosta rekisteröidään vain yksi ääni. Maan edustaja valitaan katsojaäänestyksen (50 %) ja tuomariston (50 %) avulla. Päivämäärät eivät ole vielä selvillä, mutta kaikki kappaleet laitetaan televisioyhtiön sivuille viimeistään kymmenen päivää ennen finaalia. Bulgariankieliset säännöt löytyvät BNT:n sivuilta.

Keskustele aiheesta foorumillamme