Diodato kruunattiin Italian San Remon voittajaksi

38-vuotias Diodato voitti San Remon perinteisen musiikkifestivaalin myöhään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Voittaja sai tuttuun tapaan lähteä halutessaan edustusmatkalle viisuihin. Superfinaalissa toiseksi tulleen Francesco Gabbanin päihittänyt Diodato otti kuin ottikin pestin vastaan.

Neljänkymmenen ikävuoden kynnyksellä oleva Antonio Diodato on uransa aikana julkaissut useita singlejä ja neljä albumia.  Hän on onnistunut kapuamaan arvostetuksi artistiksi Italiassa. Viisujen myötä mies nousee kansainväliseen tietoisuuteen.

Tommaso Collivan kynänkärjestä syntynyt kappale “Fai rumore” kilpailee välittömästi finaalissa Italian suuren rahoittajamaan statuksen vuoksi.

Katso kappaleen musiikkivideo

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuva: RAI