Emilia luottaa duettoparinsa Philip Hallounin kanssa melodiaan ja romantiikkaan Tanskan karsinnoissa

Kuva: M. Laine

Tanskan yleisradio DR julkaisi tänään kymmenen artistia, jotka kisaavat loppukuusta Tanskan viisuvoitosta ja Bakun edustusmatkasta. Näiden artistien joukosta löytyi iloksemme myös sinivalkoista väriä kun suomalainen Emilia (oik. Jonnaemilia Kärkkäinen) osallistuu karsintaan yhdessä Philip Hallounin kanssa kappaleella ”Baby, love me”. Viisukuppila tavoitti Emilian sateisesta Kööpenhaminasta ja kyseli häneltä esimerkiksi siitä, miten tie on vienyt Tanskan viisukarsintoihin.  

Sinut tunnetaan Suomessa ainakin Kaksio-yhtyeestä ja Pasila-sarjassa vierailusta. Mitä muuta olet aikaisemmin puuhaillut täällä Suomessa?
– Olen songwriter eli biisinkirjoittaja ja olen pääasiassa säveltänyt ja sanoittanut biisejä eri artisteille kuten esimerkiksi Antti Tuisku, Darude, Sunrise Avenue, Kristiina Brask ja Laura Voutilainen. Olen Kaksio-bändin jälkeen myös julkaissut englanninkielisen ”Who’s Afraid Of Love” -sooloalbumin taiteilijanimellä Jo Angel ja keikkaillut sen tiimoilta. Koko elämäni pyörii vahvasti musiikin ympärillä, ja välillä on ollut ilo laulaa taustoja eri artistien albumeille ja keikoilla sekä Suomen Euroviisukarsinnoissa.  

 Entä kuinka olet nyt ”eksynyt” Tanskaan ja päätynyt maan viisukarsintoihin?
– Asun edelleen Helsingissä ja lentelen sieltä pitkin poikin Skandinaviaa ja Eurooppaa aina tarpeen tullen. Tanskaan ’ajauduin’ Musical Suspects -biisileirille kesällä 2011. Tutustuin tuolloin Kööpenhaminassa moniin kansainvälisiin biisinkirjoittajiin, joiden kanssa yhteistyö jatkuu edelleen tiiviisti. Yksi heistä on ystäväni ja duomme toinen osapuoli, Philip Halloun. Toisaalta olen ollut Kööpenhaminassa niin usein ja paljon, että se tuntuu jo toiselta kodilta.  

Emilia osallistuu 21. tätä kuuta kisattavaan Tanskan karsintaan yhdessä Philip Hallounin kanssa kappaleella "Baby, love me". Emilia paljastaa, että kyseessä on vanha kunnon rakkauslaulu. Kuva: Mads Jørgensen

Esität Tanskan karsinnoissa ”Baby, love me” -kappaleen yhdessä Philip Hallounin kanssa. Miten olette päätyneet tekemään yhteistyötä ja miten kuvailisit kilpailukappalettanne?
– Tutustuimme alun perin siis kesällä tuolla kyseisellä biisileirillä, mutta vasta seuraavalla leirillä syksyllä päädyimme ensimmäistä kertaa kirjoittamaan yhdessä, kahdestaan. Kaikki sujui studiossa niin maagisen hyvin, että kirjoitimme yhden päivän aikana kaksi valmista biisiä (ensin yhden, otimme päiväunet ja sitten toisen!!), joista toinen on tämä kilpailukappaleemme ”Baby, love me”.
– ”Baby, love me” -kappale on ’vanha kunnon’ rakkausballadi, jossa pääosassa on vahva melodia ja romanttinen teksti. Laulumme kertoo rakkaudesta, joka ilmiönä aina vaan, vuosituhannesta toiseen, herättää pienessä ihmisessä ihmetystä, pelkoa, kysymyksiä, toiveita, unelmia ja kaipausta ikään, rotuun ja sukupuoleen katsomatta. Rakkaus on universaali aihe, joka ei koskaan mene pois muodista. Se koskettaa ja vavisuttaa meistä jokaista jollakin tavalla. Kappaleen tuotanto on modernin pelkistetty ja jättää tilaa romanttiselle tulkinnalle.  

Kuinka olet aikaisemmin seurannut euroviisuja ja onko sinulla jotain suosikkiviisuja aikaisemmilta vuosilta?
– Olen seurannut kansainvälisiä finaaleja lähes joka vuosi ja joka kerralla ihastunut johonkin melodiseen kappaleeseen. Suuri euroviisusuosikkini on Alexander Rybak ja hänen voittoisa biisinsä ”Fairytale”, ja minusta tulikin jopa jonkinlainen Rybak-fani. Tietenkään en voi ohittaa Lordin voittoviisua, joka on oikein toimiva ja tarttuva euroviisubiisi. Olen myös laulanut taustoja Suomen euroviisusemifinaaleissa kahdesti ja seurannut Suomen Euroviisuja siten myös ”takahuoneesta” käsin.  

Osaatko sanoa artistin näkökulmasta miten ihmisten suhtautuminen euroviisuihin eroaa Suomessa ja Tanskassa?
– Euroviisujen artistit ja kappaleet herättävät molemmissa maissa yleisön keskuudessa paljon kiinnostusta, ihastusta ja vihastusta. Biisinkirjoittajan näkökulmasta viisut ja karsinnat ympäri Eurooppaa ovat tärkeitä ja kiinnostavia tapahtumia, sillä nykyäänhän kirjoittajat voivat kirjoittaa kappaleita myös eri maiden kilpailuihin. Molemmissa maissa panostetaan näyttävään tv-show’hun! Toistaiseksi tuntuu, että löydän tunnelmasta enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia.  

Mitä muuta tulevaisuuden suunnitelmiisi kuuluu kuin Tanskan viisukarsinta?
– Tulevaisuuden suunnitelmia ovat edelleen ulkomaille suuntautuvat kirjoitusmatkat sekä oman albumin valmistelu. Haluan lisäksi oppia soittamaan bassoa, joka jostain syystä on suuri intohimoni!! Mutta katsotaan miten matkustaminen antaa sille aikaa. Tottakai jatkan kirjoittamista myös Suomessa, jossa on paljon hienoja artisteja ja upeita kirjoittajakollegoja.  

Mitä terveisiä haluaisit lähettää tänne koti-Suomen viisufaneille?
– Aivan ihanaa, että olette seuranneet näin tarkasti viisumeininkejä ja bongasitte heti suomalaisen tytön Dansk Melodi Grand Prix -kilpailijoiden joukosta!! Kiitos tsemppauksesta, se lämmittää suuresti! Pitäkäähän peukkuja! Virtuaalihalauksia täältä Kööpenhaminasta sinne viisustudioihin!!