Ensimmäisen harjoituspäivän viimeisen rypistyksen aloitti Sveitsi. Anna kiipesi lavalle kahden soittajan kanssa ja valoseinä täyttyi tähdenlennoista, auringosta sekä poutapilvistä ja lava saippuakuplista. Annalla oli punainen puku, ja se vaikutti sen verran kimaltelevalta, että luultavasti sama puku saatetaan nähdä semifinaalissa hänen päällään. Annan laulu ei tarjonnut yllätyksiä huonompaan tai parempaan suuntaan aiemmin kuullusta. Myös koreografiassa Anna keskittyi jammailemaan paikallaan ja etsimään katseellaan oikean kameran.
Georgian Eldrine loi Düsseldorf Arenan valoseinälle suunnattoman tiilimuurin. Strobo-valojen välke ei kuitenkaan pystynyt peittämään tiettyä epävarmuutta solisti Sophio Toroshelidzen äänessä. Lisäksi lavaesiintyminenkin oli vielä hieman hukassa olevaa koko bändillä. Mutta harjoittelemassahan tässä vielä ollaan. Vielä tällä hetkellä Georgian esitys hajosi kuitenkin käsiin kuin tiilimuuri esityksen lopussa.
Päivän lopetti Viisukuppilassakin suuresti odotettu Suomi ja Paradise Oskar. Oskarin taustalla oli tähtitaivas, joka kappaleen edetessä muuttui avaruudeksi. Taustalle nousi pikku hiljaa avaruudessa matkaava maapallo ja tehokeinona se tuntui kappaleeseen sopivalta. Harjoitusvedot vaikuttivat menevän rennosti ja kamerakin löytyi edustajaltamme sopivasti. Olipa yhteen kohtaan eksynyt jo semifinaaleista tutut silmienpyörittelytkin. Ensimmäiset huokailut pressikeskuksessa kaikuivat, joten kylmäksi Paradise Oskarin veto ei jättänyt.
Päivän harjoitukset ovat nyt harjoiteltu. Edessä on kuitenkin vielä myöhemmin tänään Suomen ensimmäinen lehdistötilaisuus, jossa myös Viisukuppila ja escstats.com ovat paikalla.
Katso escstats.com:n videot Sveitsin, Georgian ja Suomen harjoituksista.


