Esittelyssä Alankomaat: Anouk – Birds

Anouk Teeuwe on yksi tämän vuoden euroviisujen tunnetuimpia artisteja ja Alankomaiden kansainvälisesti kuuluisimpia laulajattaria. Alankomaiden tv-yhtiö neuvottelikin hänet sisäisesti edustustehtäviin, ilman julkista karsintaa. Anouk on vuonna 1996 alkaneen uransa jälkeen julkaissut seitsemän studioalbumia, joista kaikki yhtä lukuun ottamatta ovat olleet hänen kotimaassaan listaykkösiä ja myyneet tuplaplatinaa tai enemmän. Alankomaiden jälkeen Anoukin suosio on ollut suurinta naapurimaassa Belgiassa.

Anouk sai ensimmäisen euroviisukytköksensä syntymäkaupungistaan Haagista, jossa hän näki päivänvalon 8.4.1975. Hänen äitinsä oli blueslaulaja, joten musikaalisuus lienee verenperintöä. Anouk lauleskeli jo nuorena tyttönä monissa kokoonpanoissa, kunnes vuonna 1996 sai levytyssopimuksen. Ensimmäinen single ”Moon indigo” ei vielä räjäyttänyt pankkia, mutta seuraavan vuoden puolella julkaistu ”Nobody’s wife” teki sen sitäkin rajummin. Erityisen suuri hitti se oli Skandinaviassa ja Belgiassa. Hienosti menestyi myös esikoisalbumi ”Together alone”, joka toi Anoukille nelinkertaista platinaa Alankomaista, platinaa Italiasta ja kultaa Belgiasta ja Ruotsista. Suomessakin albumi nousi myyntitilaston kärkikymmenikköön.

”Nobody’s wife”-menestyksen jälkeen suurin suosio on taittunut Manner-Euroopan puolelle, mutta kotimaassaan Anouk on kiistatta maansa menestynein naisrokkari kautta aikojen. Hän on asetellut takanreunalle lukuisia musiikkialan palkintoja ja ripustellut seinälle lukuisia kulta- ja platinalevyjä. Vuosina 2005 ja 2006 hänet palkittiin muun muassa MTV Europen toimesta parhaana hollantilaisena artistina. Vuonna 2004 hän avioitui muusikko Remon Stotijnin kanssa ja he saivat kolme lasta. Sittemmin pariskunta erosi ja Anouk synnytti pojan uudelle poikaystävälleen rap-artisti Robert Coenenille, josta hän myös myöhemmin erosi.

Tänä vuonna Anouk julkaisee kahdeksannen albuminsa ”Sad singalong songs”, jolta tietysti löytyy myös Alankomaiden euroviisuedustussävelmä ”Birds”. Kappaleen ovat säveltäneet Tore Johansson ja Martin Gjerstad ja sanoitus on Anoukin oma. Eurovision laulukilpailuissa Alankomaat hakee toiveikkaana finaalipaikkaa ensimmäisestä semifinaalista.

Kuuntele kappale Youtubessa

Anoukin fanisivut Facebookissa

Keskustele aiheesta foorumillamme