Esittelyssä Bulgaria: Kristian Kostov – Beautiful mess

kristianBulgaria luottaa 17-vuotiaan Kristian Kostovin ääneen Kiovassa. Moskovassa syntynyt nuorukainen osallistui Venäjällä lapsille suunnattuun  The Voice -laulukilpailuun, jolloin hänen mentorinaan toimi viisufaneille tuttu Dima Bilan. Vaikka voitto jäi saavuttamatta, Kostov ei jäänyt murehtimaan, vaan suuntasi Bulgarian X Factor -laulukilpailun koelauluihin. Finaaliin saakka päästiin tälläkin kertaa, mutta nuorukainen joutui tyytymään hopeaan.

Edustuskappaleen ”Beautiful mess” ovat kirjoittaneet ja säveltäneet Joacim Persson, Borislav Milanov, Sebastian Arman, Alex Omar sekä Alexander V. Blay. Taustajoukko on todellakin valittu huolella, sillä taiteilijat ovat tehneet musiikkia niin Lady Gagalle kuin Selena Gomezille.  Boris Milanov on myös tämän vuoden Serbian edustuskappaleen ”In too deep” tekijätiimissä, joten nähtäväksi jää, kumpi kappaleista pärjää paremmin.

Bulgaria osallistui ensimmäisen kerran Euroviisuihin vuonna 2005, jolloin kisat järjestettiin Ukrainassa. Viime vuonna Tukholmassa Bulgariaa edustanut Poli Genova sijoittui neljänneksi, mikä on maan paras sijoitus tähän päivään mennessä. Kiovassa Kristiania odottaa ennakkosuosikin paineet, sillä vedonlyöjät veikkaavat maalle jopa mahdollista viisuvoittoa. Toisessa semifinaalissa kilpaileva Bulgaria saa vuoronsa heti Valko-Venäjän jälkeen. Onko tämä kaunis sotku viisuvoiton arvoinen?

Katso kappaleen musiikkivideo

Keskustele aiheesta foorumillamme