Esittelyssä Irlanti: Molly Sterling – Playing With Numbers

Molly pieniEuroviisujen menestynein maa Irlanti lähtee tavoittelmaan menestystä tänä vuonna 17-vuotiaan Molly Sterlingin johdolla. Molly voitti helmikuun lopussa Dublinissa kisatun EuroSong 2015 -karsintakilpailun kappaleella “Playing With Numbers ”. Karsintakilpailun kuopus päätyi voittajaksi viiden ehdokkaan joukosta yleisöäänien ja viiden alueraadin äänien yhteistuloksella. “Playing With Numbers ” oli yleisöäänestyksen ykkönen kun taas tuomaristot olisivat lähettäneet Wieniin sen sijaan Kat Mohan esittämän balladin “Anybody Got A Shoulder?”.

Tipperaryn kaupungista lähtöisin oleva Molly on itse säveltänyt kilpailukappaleensa yhdessä Greg Frenchin kanssa. Kappale on kirjoitettu Mollyn tulevaa albumia silmällä pitäen ja nuori neito uskookin, että hänen kilpailukappaleensa on juuri sen takia hieman henkilökohtaisempi ja todentuntuisempi kuin monet muut euroviisukappaleet. Kun Molly nousee toukokuussa Wienin euroviisulavalle, tulee hänestä nuorin Irlantia euroviisuissa edustanut artisti.

Nuoresta iästään huolimatta Molly ei ole ihan keltanokka mitä musiikkiin tulee. Isänsä Eaglesin, Queenin ja Meatloafin levyjä kuunnellen lapsuutensa viettänyt Molly opetteli omatoimisesti soittamaan painoa 11-vuotiaana. Tämän vuosikymmenen alkupuolella Molly on niittänyt mainetta useissa nuorten laulukilpailuissa kuten Tipp Teen Idol ja All Ireland Schools’ Talent Search. Viime marraskuussa Mollyn ensimmäinen EP ”Strands of Heart” näki päivänvalon. Tulevasta euroviisuedustuksestaan Molly on innoissaan ja hän toivookin, että mahdollisimman moni pystyy samaistumaan hänen kilpailukappaleeseensa.

Katso kappaleen karsintaesitys

Katso kappaleen esikatseluvideo

Keskustele aiheesta foorumillamme

Molly iso

Kuva: Richie Mooney