Esittelyssä Iso-Britannia: Electro Velvet – Still in Love With You

Electro Velvet pieniViimeistä viedään! Viisukuume nousee, ja kisat ovat jo aivan nurkan takana. Ison-Britannian artistiesittely päättääkin Wienin euroviisuja edeltäneen, yli kuukauden kestäneen artistiesittelyputkemme. Iso-Britannia ei tänäkään vuonna järjestänyt erillisiä viisukarsintoja, vaan maa valitsi edustajansa tapojensa mukaan sisäisellä valinnalla. Tänä vuonna maa lähtee tavoittelemaan menestystä electro-swingillä. Iso-Britanniaa edustaa Wienin euroviisuissa Electro Velvet -niminen duo, jonka solisteina toimivat Alex Larke ja Bianca Nicholas. Heidän edustuskappaleensa ”Still in Love With You” tuo electro-swingin euroviisuihin, ja kappaleessa on pientä korvamadon vikaa. Yhtenä suurista rahoittajamaista Iso-Britannia kilpailee suoraan euroviisujen finaalissa 23. toukokuuta.

Alex Larke viettää aikamoista kaksoiselämää, sillä päivätyönään hän on ala-asteen opettaja, mutta iltojen hämärtyessä hänet voi nähdä esittämässä Mick Jaggeria hyvin suositussa cover-bändissä The Rolling Clones, joka on tehnyt myös kansainvälisiä esiintymiskiertueita. Bianca Nicholas on kilpaillut Ison-Britannian The Voice -kilpailussa, ja nuoren uransa aikana hän on ehtinyt esiintyä jo prinssi Williamillekin. Duo tunnustautuu suuriksi euroviisufaneiksi, ja heille euroviisuihin osallistuminen on kunnia-asia.

Kappaleen ”Still in Love With You” on säveltänyt ja sanoittanut David Mindel ja Adrian Bax White. Mindelillä on kokemusta myös lukuisten eri televisiosarjojen tunnusmusiikkien sävellyksestä. Iso-Britannia ei ole onnistunut sijoittumaan 2010-luvulla kertaakaan 10 parhaan joukkoon finaalissa. Jää nähtäväksi, pystyykö Electro Velvet murtautumaan kärkikymmenikköön ja palauttamaan Ison-Britannian vanhaan loistoonsa.

Katso kappaleen musiikkivideo

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuvat: BBC/Sarah Dunn

Electro Velvet iso