Esittelyssä Iso-Britannia: Joe and Jake – You’re not alone

Joe and Jake 1Entinen euroviisusuurvalta Iso-Britannia on viime vuosina kokenut pienoista alemmuustilaa Eurovision laulukilpailuissa. Tuorein top-10-sijoitus on vuodelta 2009 ja nimekkäämmätkään artistit, kuten Bonnie Tyler tai Engelbert Humperdinck eivät ole pystyneet nostamaan saarivaltiota euroviisufinaalin kärkikahinoihin.

Tänä vuonna Britanniassa järjestettiin pitkästä aikaa euroviisukarsinnat – ensimmäiset sellaiset tällä vuosikymmenellä, jos mukaan ei lasketa vuoden 2010 kykykilpailutyyppistä artistihakua. Karsintaan otti osaa pääasiassa uusia, suurelle yleisölle tuntemattomampia kykyjä. BBC 4 -kanavalla esitetty karsintalähetys ei osoittautunut myöskään suureksi yleisömenestykseksi, sillä lähetystä katseli vain 680.000 katsojaa mikä Britannian kokoisessa maassa on todella alhainen luku. Päätösvalta euroviisuedustuksesta oli kuitenkin annettu 100-prosenttisesti katsojien ja puhelinäänestäjien käsiin.

Joe and JakeVoiton vei Joe Woolfordin ja Jake Shakeshaftin muodostama duo Joe & Jake. Nuorukaiset tutustuivat toisiinsa vuonna 2015 Britannian The Voice -ohjelman neloskaudella kilpaillessaan. Molemmat pääsivät “ääni ratkaisee” ja “kaksintaistelu” -osioista jatkoon, mutta Jake putosi niitä seuranneessa knockout-vaiheessa. Joe puolestaan eteni toiseen live-lähetykseen asti, jonka jälkeen hän putosi ulos leikistä. Kisan tiimellyksessä pojat ystävystyivät ja päättivät lyödä hynttyyt yhteen.

Helmikuussa 2016 he siis osallistuivat Britannian euroviisukarsintaan, josta irtosi voitto ja edustusmatka Tukholmaan. Tarkkoja äänimääriä tai muiden kilpailijoiden sijoituksia ei julkistettu. Pari viikkoa myöhemmin Sony Music ilmoitti tehneensä näiden laulajapoikien kanssa levytyssopimuksen ja heidän euroviisujen edustuskappaleesta “You’re not alone” tuli heidän ensimmäinen singlensä.

Walesissa syntynyt Joe Woolford ja englantilainen Jake Shakeshaft ovat molemmat kasvaneet musikaalisissa perheissä ja opiskelleet musiikkia. He tekevät myös omia lauluja, mutta euroviisukappale on ammattimiesten käsialaa. Sen ovat kirjoittaneet Matt Schwartz, Justin Benson ja S. Kanes alias Siva Kaneswaran. Tuotannosta vastaava israelilainen DJ/Tuottaja Matt Schwartz on tehnyt musiikkia mm. Massive Attackille ja Kylie Minoguelle. Irlantilainen Kaneswaran on soittanut aiemmin The Wanted -poikabändissä. EBU:n suurena rahoittajamaana Iso-Britannia pääsee esiintymään suoraan lauantain finaalissa.

Katso kappaleen esikatseluvideo

Kuvat: Chris Brock ja David Hooper

Joe and Jake 3