Esittelyssä Itävalta: Conchita Wurst – Rise like a Phoenix

Eurovision Song Contest 2014Conchita Wurstin (oik. Thomas “Tom” Neuwirth, s. 6. 11.1988) näyttävä hahmo jäi taatusti euroviisufanien mieliin jo Itävallan euroviisukarsinnoissa vuonna 2012. Silloin hän hävisi täpärästi edustustehtävät Trackshittaz-yhtyeelle. Karsinnan kahden kappaleen superfinaalissa Trackshittazin ”Woki mitt deim popo”-kappale sai 51 prosenttia puhelinäänistä ja Conchitan ”That’s what I am” 49 prosenttia. Bakun kansainvälisessä kilpailussa Trackshittaz jäi ensimmäisen semifinaalin viimeiseksi, saaden vain kahdeksan pistettä.

Tummat piirteensä Tom Neuwirth on saanut kolumbialaisista sukujuuristaan. Hän on kuitenkin syntynyt kolmentoistatuhannen asukkaan pikkukaupungissa Gmundenissa, Itävallassa. Julkisuuden valokeila on houkutellut Tomia luokseen jo varhaisista vuosista lähtien. Vuonna 2006 hän esiintyi tv-mainoksessa. Samaan aikaan taiteellisesti lahjakas nuorukainen työskenteli tavaratalon näyteikkunoiden somistajana. Samana vuonna Tom otti osaa itävaltalaisen kykykilpailun Starmanian kolmannelle tuotantokaudelle. Hän ylsi lopputuloksissa toiselle sijalle, vuoden 2011 Itävallan euroviisuedustajan Nadine Beilerin viedessä voiton.

Tomin kyvyt kuitenkin huomattiin ja vuonna 2007 hänet värvättiin mukaan poikabändi Jetzt andersiin, jonka kaikki neljä jäsentä olivat Starmania-kilpailun satoa. Bändin ura jäi kuitenkin vain yhden albumin ”Gut So” mittaiseksi. Levyltä lohkaistu single ”Dieser Moment” oli topten-hitti Itävallassa. Tämän jälkeen Tom keskittyi opintoihinsa ja katosi hetkeksi julkisuudesta. Vuonna 2011 hän valmistui Grazin taidekoulusta ja muutti Wieniin.

Eurovision Song Contest 2014Huomiota herättävä parrakas draghahmo Conchita Wurst syntyi samana vuonna ja näyttäytyi kaikelle kansalle ensimmäistä kertaa Itävallan television uudessa viihdeohjelmassa ”Die grosse Chance” (Suuri mahdollisuus). Samalla ilmestyi myös hänen debyyttisinglensä ”Unbreakable”. Vuonna 2012 Conchita osallistui Itävallan euroviisukarsintoihin ja lisäksi hänet nähtiin tosi-tv-ohjelmissa ”The hardest jobs of Austria”, jossa hän työskenteli kalatehtaalla sekä ”Wild girls”, jossa ryhmän kilpailijoita tuli selviytyä Namibian aavikoilla.

Viime vuoden syyskuussa Itävallan yleisradioyhtiö ORF ilmoitti, että Conchita Wurst edustaa heitä Eurovision laulukilpailuissa Kööpenhaminassa. Ilmoitus jakoi mielipiteet ympäri Eurooppaa, myös hänen kotimaassaan Itävallassa, jossa 31.000 ihmistä liittyi ”Anti-Wurst” Facebook-ryhmään. Erityisen huolissaan oltiin Valko-Venäjällä ja Venäjällä, jossa Conchitan euroviisuiluun puututtiin oikein valtiollisella tasolla. Paikallisille yleisradioyhtiöille lähetettiin vetoomukset, joissa toivottiin Conchitan poistamista euroviisulähetyksistä vertaamalla hahmon läsnäoloa jopa sodomiaan. Conchita Wurstin hahmo ei kiistatta jätä ketään kylmäksi, mutta hänen musikaalista lahjakkuuttaan ei myöskään sovi kiistää. Maaliskuussa Itävallan ”Tanssii tähtien kanssa” –ohjelmassa ensiesityksensä saanut kilpailukappale ”Rise like a Phoenix” kajahtaa Conchitan tulkitsemana korkealta ja kovaa kaikessa James Bond henkisessä dramaattisuudessaan. Kilpailukappaleen ovat säveltäneet ja sanoittaneet Charly Mason, Joey Patulka, Ali Zuckowski ja Julian Maas.

Katso esikatseluvideo Youtubessa

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuvat: Thomas Ramstorfer/ORF

Eurovision Song Contest 2014