Esittelyssä Kreikka: Freaky Fortune feat. RiskyKidd – Rise up

freakyfortune ja riskykidd 1Talousvaikeuksin kanssa taistelevan Kreikan osallistuminen Kööpenhaminan euroviisuihin oli pitkään suuri kysymysmerkki sen jälkeen kun maan yleisradion ERT:n toiminta ajettiin alas viime kesänä. Marraskuussa maan osallistuminen kuitenkin vahvistui kun Euroopan yleisradioliitto EBU ja uusi yleisradiokanava HPRT löysivät yhteisen sävelen EBUn jäsenneuvotteluissa.

Kansallinen karsintakilpailu ulkoistettiin tänäkin keväänä MAD-televisiokanavalle, joka julkisti helmikuussa, että tällä kertaa maan viisuedustuksesta kisaavat Kostas Martakis, Krystalia, Josephine ja Freaky Fortune. Maaliskuussa kisatun karsinnan voiton vei räppäri RiskyKiddin kanssa hynttyyt niin sanotusti yhteen lyönyt Freaky Fortune -duo. Heidän moderniksi radiohitiksikin kuvailtu kilpailukappale ”Rise up” valittiin voittajaksi näiden neljän vaihtoehdon joukosta tuomari- ja yleisöäänien yhteistuloksella.

Freaky Fortune on 23-vuotiaiden Nikolas Raptakisin ja Theofilos Pouzbourisin muodostama duo, joka sai ensimmäisen kerran kansainvälistä huomiota vuonna 2011 amerikkalaisen julkkisbloggarin Perez Hiltonin coverkisan kautta. Tämän suosion vanavedessä kaksikko julkaisikin kolme menestyssinkkua kotimaassaan Kreikassa. Kansainvälistä väriä viisukappaleeseen tuo Lontoossa jamaikalaiselle isälle ja saksalaiselle äidille syntynyt, nyt 19-vuotias räppäri RiskyKidd (oik. Shane Schuller). Viimeiset neljä vuotta Kreikassa asunut RiskyKidd on aikaisemmin työskennellyt muun muassa Helena Paparizoun kanssa.

freakyfortune-riskykiddKokoonpanon kaikki kolme jäsentä on osallistunut kilpailukappaleen ”Rise up” tekoon. Sävellys on laulaja-Nikolaksen ja kosketinsoittaja-Theofiloksen käsialaa, jotka ovat ovat myös sanoittaneet kappaleen lauluosuudet. RiskyKidd on puolestaan itse kirjoittanut omat raposuutensa. Kappaleen sanoma sopii poikien mielestä erittäin hyvin myös nykyaikaan. He haluavatkin näyttää miten nousta (talous)vaikeuksien yläpuolelle ja levittää Eurooppaan samalla tätä kreikkalaista periksi antamattomuuden henkeä. Kreikan nuoret miehet ovat myös kertoneet olevansa varsinaisia euroviisufaneja, jotka ovat aikaisempina vuosina seuranneet kilpailua aktiivisesti ystäviensä kanssa. He uskovat, että tällainen yhteiseurooppalainen laulukilpailu tarjoaa artisteille loistavan mahdollisuuden ilmaista rakkauttaan musiikkia kohtaan ja edustaa samalla kotimaatansa.

Kööpenhaminan viisuissa Kreikka tavoittelee finaalipaikkaa toisen semifinaalin 13. kilpailijana. Jatkopaikkaa voinee pitää jo nyt melkoisen varmana, sillä sen jälkeen kun euroviisuissa siirryttiin useampipäiväiseen kilpailumuotoon, on Kreikka selvittänyt tiensä finaaliin joka kerta. Nähtäväksi kuitenkin jää, miten ”luottoystävän” Kyproksen poissaolo vaikuttaa Kreikan menestykseen.

Katso karsintaesitys Youtubessa

Katso esikatseluvideo Youtubessa

Kuuntele kappaleen summer nostalgia mix Youtubessa

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuvat: Maria Delakou

freakyfortune-riskykidd3