Esittelyssä Kypros: Minus One – Alter Ego

Minus One 1Kyproksen yleisradio CyBC vahvisti jo marraskuussa, että pienen saarivaltion edustajana Tukholman viisulavalla nähdään viisihenkinen rockbändi Minus One.

Kokoonpanon muodostavat laulaja Francois Micheletto, kitaristi Harrys Pari, kitaristi-laulaja Constantinos Amerikanos, basisti Antonis Loizides ja rumpali Chris J. Aktiivisesti eri maiden viisukarsintoja seuraavat voivat muistaa kokoonpanon jo viime keväältä, jolloin se sijoittui Kyproksen karsinnoissa kolmanneksi kappaleella “Shine”.

Sammalla paljastettiin, että Kypros ja Minus One lähtevät tavoittelemaan euroviisumenestystä ruotsalaisen viisukonkarin Thomas G:sonin avulla. Lukuisia euroviisu- ja melodifestivalenkappaleita säveltäneen G:sonin ansioluettelosta löytyy myös yksi viisuvoitto, Loreenin “Euphoria” vuodelta 2012.

Minus One 2Facebook-sivuillaan yhtye kuvailee tyylilajeikseen sekä vaihtoehtoisrockin että pop-rockin. Linja pitää myös euroviisuissa ja yhtyeen kappale ”Alter Ego” tarjoileekin Montenegron kappaleen ohella vuoden rockeinta menoa. ”Alter Ego” sai ensisoittonsa 22. huhtikuuta, jolloin Emilios Avraamin ohjaama musiikkivideo julkaistiin eurovision.tv:n virallisella youtube-kanavalla.

Kypros tavoittelee finaalipaikkaa ensimmäisen semifinaalin 11. maana. ”Isoveli”-Kreikan kisaaminen samassa semifinaalissa tuskin ainakaan haittaa tätä tavoitetta.

Nähtäväksi jää saako Kypros tänä vuonna apuja myös Ranskasta, joka äänestää niin ikään ensimmäisessä semifinaalissa. Minus Onen laulajan Francois Micheletton isä on nimittäin ranskalainen ja Francois nähtiinkin alkuvuodesta kisaamassa Ranskan The Voice -ohjelmassa. 36-vuotias Francois selvitti tiensä koelauluista jatkoon, mutta karsiutui kisasta niin sanotussa kaksintaisteluvaiheessa. Tämän jälkeen Francois ja Minus One onkin panostanut tuleviin viisuihin ja yhtye nähtiin esimerkiksi viime viikonloppuna Amsterdamin Eurovision in Concert -tapahtumassa.

Katso kappaleen musiikkivideo

Minus Onen Facebook-sivut

Kuvat: Demetris Vattis

Minus One 3