Esittelyssä Liettua: Evelina Sašenko – C’est ma vie

Evelina Sašenko syntyi kesällä 1987 liettualais-puolalais-ukrainalaiseen perheeseen Rūdiškėsin kaupungissa Liettuassa. Laulamisen Evelina aloitti jo lapsena. Evelina osallistui esimerkiksi kuusi kertaa liettulaiseen lasten ja nuorten laulukilpailuun ”Dainų dainelė”. Laulamisen lisäksi Evelina on soittanut lapsesta lähtien pianoa ja viulua. Tällä hetkellä tummatukkainen neito opiskelee Liettuan musiikki- ja teatteriakatemaissa (Lietuvos muzikos ir teatro akademija LMTA).

Kotimaassaan Liettuassa Evelina tunnetaan parhaiten jazzista ja klassisesta musiikista. Nuori laulajatar kertoo omilla kotisivuillaan katsoneensa euroviisuja jo lapsena ja tienneensä jo silloin, että haluaa joku vuosi vielä osallistua myös tähän kyseiseen kilpailuun. Viime vuonna Evelina päättikin ottaa askeleen kohti tätä haavetta ja osallistui Liettuan karsintoihin kappaleella “For this I’ll pray”. Vielä tuolloin haaveista ei siis tullut totta mutta kisassa kolmanneksi sijoittuminen antoi uskoa tulevaan.

Evelina päättikin osallistua uudemman kerran kotimaansa karsintoihin ja lähti tavoittelemaan voittoa tänä keväänä nimestään huolimatta englanninkielisellä balladilla ”C’est ma vie”. Kappale oli 24. helmikuuta Vilnassa käydyssä finaalissa sekä puhelinäänestäjien että ammattilasraatien suosikki. Näin ollen yksi 24-vuotiaan Evelinan haaveista toteutuu ensi kuussa neidon noustessa Düsseldorfin viisulavalle. Evelinan kilpailukappaleen on sävelyänyt Paulius Zdanavičius ja sanoittanut Andrius Kairys.

Toukokuun 10. päivä selviää selvittääkö Evelina tiensä finaaliin ja saako hän nousta Düsseldorfin viisulavalle siten toisenkin kerran. Viime vuonna Liettuaa edistanut InCulto karsiutui finaalista. Maan paras sijoitus on vuodelta 2006, jolloin LT United sijoittui kuudenneksi kappaleella ”We are the winners”.

Katso karsintaesitys Youtubesta

Evelinan kotisivut

Kappaleen sanat Diggiloo-sivustolla

Keskustele aiheesta foorumilla.

Kuvat: LRT/Oksana Tocitskaja