Esittelyssä Liettua: Vilija Matačiūnaitė – Attention

Vilija 1Vilija Matačiūnaitė syntyi Liettuan pääkaupungissa Vilnassa kesällä 1986. Tarina kertoo, että Vilija ei olisi syntyessään itkenyt vaan sen sijaan laulanut. Jo lastentarhan opettajat huomasivat Vilijan musikaalisen lahjakkuuden, mutta varsinainen laulajan ura alkoi pitkälti vasta tämän vuosituhannen puolella.

Vuonna 2004 Vilija osallistui Latviassa kansainväliseen laulukilpailuun ”Amber star”, jossa hän sijoittui toiseksi. Seuraavana vuonna Vilija tuli kotimaassaan tutuksi televisiokatsojille kun hän osallistui kykykilpailuun Kelias į žvaigždes (Tie tähtiin), jossa sijoittui niin ikään toiseksi. Samana vuonna Vilija otti ensimmäistä kertaa tuntumaa euroviisuihin osallistumalla maan karsintakilpailuun kappaleella ”Oh my God”. Vuonna 2006 ilmestyi puolestaan Vilijan platinaa myynyt esikoisalbumi ”Mylėk”. Tämän jälkeen Vilija on ollut tuttu näky lukuisissa liettualaisissa tositelevisio-ohjelmissa ja Itä-Euroopan kansainvälisissä laulukilpailuissa. Laulamisen ohella Vilija on niittänyt mainetta myös näyttelijänä.

Vilija 2Liettuan tämänvuotiseksi euroviisuedustajaksi Vilija valittiin monimutkaisen ja pitkäkestoisen karsintaformaatin kautta maaliskuun alussa. Tuolloin hän päihitti karsintojen finaalissa kaksi viimeistäkin kilpakumppaniansa, Mian ja Vaidas Baumilan, olemalla sekä yleisön että tuomariston suosikki. Tämä ei sinällään ole ihme, sillä Vilijalla saattoi olla tunnelatauksen puolesta pienoinen etulyöntiasema kilpailijoihinsa nähden. Nimittäin viikkoa aikaisemmin maan edustuskappaleeksi oli valittu ”Attetion”, jonka kaikki kolme loppukilpailijaa esittivät finaalissa. Tämä kyseinen kappale sattui olemaan Vilijan sanoittama ja hän on säveltänyt sen yhdessä Viktoras Vaupšasin kanssa, joten maan finaalissa Vilija pääskin laulamaan kappaleensa varmasti suoraan sydämestä.

Vilija kertoo, että kappaleen juuret johtavat aikaan, jolloin hän asusteli hetken aikaa Lontoossa.
– Silloin kertosäkeen sanat vain tulivat jostain mieleeni kadulla kävellessäni, Vilija on kertonut miten tarina huomiosta, välittämisestä ja rakkaudesta on saanut alkunsa. Vilija on myös kertonut, että oli suunnitellut kappaleesta aluksi reggaebiisiä ja nykyisen muotonsa kappale sai vasta Vilijan tavattua Viktoraksen. Kööpenhaminan viisulavalle Liettuan tiimi nousee toisen semifinaalin seitsemäntenä kilpailija eli juuri ennen Suomea.

Katso kappale Youtubessa

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuvat: Darius Gražys

Vilija 3