Esittelyssä Malta: Thea Garrett – My dream

Thea Falzon Garrett syntyi Maltalla vuonna 1992. Nuoresta iästään huolimatta Thea on jo vuosia opiskellut musiikkia ja toiminut sen ohella aktiivisesti erilaisissa musiikki projekteissa. Thealla on draaman, musiikkiteatterin ja äänitekniikan loppututkinnot Trinity Guilhallin collegesta. Lisäksi Thea on opiskellut sopraano Gillian Zammitin johdolla sekä äänitekniikkaa että tulkitsemista. Masqueraden teatterikoulussa Thea on opiskellut puolestaan musiikkiteatteria jo kymmenen vuotta eli lapsesta lähtien. Kaiken tämän lisäksi Thea on kahtena edellisenä kesänä osallistunut Lontoossa Sylvia Youngin teatterikoulun viikonmittaiseen työpajaan.

Thea on klassisen gospel-kuoron Enkorin jäsen ja esiintyy joskus heidän solistinakin. Thea on toiminut myös brittiläisen North West -kuoron solistina sen vieraillessa Vallettan anglikaanisessa kirkossa. Musiikkiteattriopintojensa ansiosta Thea on esiintynyt vallettalaisen Manoel teatterin produktiossa ”The King and I” ja ”Beyond the Barriquades”. Thea on myös laulanut taustoja espanjalaisen Paco Penan levyllä ja esiintynyt yhdessä italialaisen Gigi D’Alession kanssa.

Tämän vuoden helmikuussa Thea voitti Maltan karsinnat kahdenkymmenen finalistin joukosta. Hän sai maksipisteet sekä yleisöltä että tuomaristolta. Thean kilpailukappaleen ”My dream” on säveltänyt Jason Cassar ja sanoittanut Sunny Aquilina. Parivaljakko Cassar-Aquilina ei ole keltanokkia viisumaailmassa. Vuonna 1998 heidän tekemä ja Chiaran esittämä ”The one that I love” toi Maltalle kolmannen sijan.

Kappaleen sanat Diggiloo-sivustolla.

Maltan karsinnan tulokset National Finals -sivustolla.

Thean kotisivut