Esittelyssä Norja: Tooji – Stay

Nuoresta iästään huolimatta 24-vuotias Touraj ”Tooji” Keshtkar on ehtinyt tekeemään jo vaikka mitä elämänsä aikana. Shirazin kaupungista Iranista kotoisin oleva Tooji saapui perheensä kanssa Norjaan pakolaisena 1-vuotisyntymäpäivänsä tienoilla.  16-vuotiaana Tooji aloitti mallintyöt ja sitä seurasi pian juontohommat Norjan MTV:lla. Ensimmäisen singlensä ”Swan song” Tooji julkaisi vuonna 2008, vaikka musiikki onkin ollut aina näihin päiviiin saakka niin sanotussa sivuosassa nuoren miehen elämässä.

Kaiken tämän ohella Tooji on opiskellut lasten suojeluun erikoistuneeksi sosiaalityöntekijäksi ja hankkinut työkokemusta muun muassa turvapaikkahakijoiden vastaaottokeskuksessa sekä lasten päiväkodissa. Tällä hetkellä Tooji työskentelee lastensuojelun jälkihuollon parissa. Tooji on sanonut eurovision.tv-sivulla, että musiikillansa ja työllänsä hän haluaakin antaa äänen niille, jotka eivät itse siihen välttämättä pysty.

Tämänvuotiseen Norjan karsintaan eli Melodi Grand Prix -kilpailuun Tooji osallistui englanninkielisellä pop-kappaleella ”Stay”, jonka Tooji on tehnyt ruotsalaisten veljesten Peter ja Figge Boströmin kanssa. Boströmin lauluntekijä-tuottaja-veljekset olivat myös ruotsalaisen Danny Saucedon tämänvuotisen Melodifestivalen-kappaleen takana. Toojin oma panos ja etniset juuret ovat selkeästi havaittavissa kappaleessa sen itämaisten elementtien ansiosta. Oslossa kisattussa finaalissa yleisöäänien perusteella Toojin kanssa neljän kappaleen superfinaaliin pääsivät Plumbo, Nora Foss-Al Jabri ja Petter Øien & Bobby Bare. Näistä neljästä kilpailun varsinainen voittaja valittiin alueraatien ja yleisöäänien yhteistuloksella. Vaikka raadit asettivat Nora Foss-Al Jabrin disneymaisen balladin ykkössijalle, oli Tooji ja ”Stay” yleisöäänissä niin murskaavan ylivoimainen, ettei voittajasta ollut mitään epäselvyyttä.

Viime vuonna Norja karsiutui monen yllätykseksi finaalista Stella Mwangin kappaleella “Haba haba”. Tällä hetkellä Norjassa on kova usko siihen, että Tooji nostaa Norjan takaisin finaalikantaan. Monet jopa haaveilevat Toojin tuovan maalle toisen voiton lyhyen ajan sisään. Norjan edellinen, Alexander Rybakin tuoma voitto on vuodelta 2009. Tooji itse täyttää Bakun finaalipäivänä 25 vuotta. Nähtäväksi jää, tuleeko juhlapäivästä hänelle ikimuistoinen.

 

Kappaleen sanat Diggiloo-sivustolla

Keskustele aiheesta foorumillamme

Katso karsintaesitys Youtubesta

Toojin fanisivut Facebookissa