Esittelyssä Ruotsi: Robin Bengtsson – I can’t go on

robin-jpgViisukuppilan artistiesittelyt sekä Kiovan kisojen ensimmäisen semifinaalin aloittaa naapurimaamme Ruotsi. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009 Suomi ja Ruotsi taistelevat finaalipaikoista samassa semifinaalissa.

Ruotsin seitsemättä viisuvoittoa tavoittelemaan lähtee huhtikuun lopussa 27 vuotta täyttävä Robin Bengtsson. Kuten moni tämän vuoden viisuartisteista, myös Robin on tuttu television kykykilpailusta. Vuonna 2008 hän sijoittui kolmanneksi Ruotsin Idol-kilpailussa.

Tämän jälkeen Robin julkaisi musiikkia tasaiseen tahtiin ilman sen suurempaa menestystä. Todellisen läpimurtonsa hän teki osallistuttuaan Ruotsin euroviisukarsintoihin viime vuonna. Robin sijoittui finaalissa viidenneksi kappaleella ”Constellation prize” ja tuli siitä suuri hitti.

Tänä vuonna Robin palasi Melodifestivalen-kilpailuun kappaleella ”I can’t go on”. Kappaletta ovat olleet tekemässä David Kreuger, Hamed ”K-One” Pirouzpanah sekä maataan vuoden 2013 kotikisoissa edustanut Robin Stjernberg. 

Melodifestivalenin finaalissa Robin keräsi vasta kolmanneksi eniten puhelinääniä, mutta oli kansainvälisten tuomarien selvä suosikki. Tämä riitti voittoon, yleisön suosikki Nanon jäädessä taakse kolmentoista pisteen erolla.

Robin kertoo rakastavansa moottoripyöriä, matkustamista, autoja sekä musiikkia. Hän on myös 3-vuotiaan William-pojan isä.

Katso kappaleen karsintaesitys

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuva: Anna-Lena Ahlström