Tätä nykyä 35-vuotias Omar Naber iskostui viisufanien mieleen ensimmäistä kertaa jo vuonna 2005, jolloin hän edusti Sloveniaa viisuissa kappaleella ”Stop”. Tuolloin tie tyssäsi niin ikään Kiovassa käydyissä kisoissa semifinaaliin, mutta jonkinmoiseksi fanisuosikiksi kappale onnistui kuitenkin nousemaan.
Tänä keväänä Omar saa revanssinsa voitettuaan Sloevnian viisukarsinnan helmikuussa kappaleella ”On my way”. Karsinnan voittaja valittiin tuolloin yleisöäänien ja tuomariäänien yhteistuloksella. Toiseksi yleisöäänissä jäänyt Omari nousi tuomariäänien ansiosta kuitenkin karsinnan voittoon. Omar on itse säveltänyt ja sanoittanut nyt kilpailukappaleena kuultavan balladinsa.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Omar on yrittänyt paluuta viisulavalle. Vuonna 2009 Omar tavoitteli Slovenian edustuspaikkaa kappaleella ”I still carry on” ja vuonna 2014 kappaleella ”I won’t give up”. Viime vuonna Omar osallistui puolestaan Sveitsin avoimeen karsintaan kappaleella ”Take me far”.
Sekä Sloveniaksi että englanniksi levyttänyt Omar nousi maineeseen jo vuonna 2004 voitettuaan paikallsien Bitka Talentov -kykykilpailun. Tummatukkainen mies lienee perinyt intohimonsa musiikkia kohtaan musiikinopettajana työskentelevältä äidiltään kun taas eksoottiselta vivahtava ulkonäkö on ehkä peruja jordanialaiselta Omarin hammaslääkäri-isältään. Toukokuussa nähdään, miten yhtälö toimii tällä kertaa Kiovan viisulavalla.
Keskustele aiheesta foorumillamme