Esittelyssä Tanska: Lighthouse X – Soldiers of love

Lighthouse X 1Kolmihenkinen Lighthouse X voitti Tanskan viisukarsinnan hieman yllättäen ja jopa monien viisufanien pettymykseksi. Taakse superfinaalissa jäivät jo kolmannen kerran kolmanneksi jäänyt Simone sekä Anja Nissen, jonka kappaleen taustalta löytyi viisuvoittaja Emmelie de Forest. Lighthouse X sai kuitenkin superfinaalissa 42 prosenttia äänistä ja oli suhteellisen selvästi tanskalaisyleisön suosikki.

Lighthouse X perustettiin vuonna 2014 ja ensimmäinen single “Kærligheden kalder” julkaistiin saman vuoden lokakuussa. Viime vuoden lopulla vaihtoi esityskielen englantiin ja julkaisi ensimmäisen englanninkielisen singlen “It’s a brand new day“.

Yhtye on kertonut tavoitteekseen muuttaa maailmaa positiivisemmaksi paikaksi ja musiikin avulla auttaa ihmisiä avaamaan sydämensä ja jakamaan ajatuksiaan. Yhtye työskentelee myös kolmen hyväntekeväisyysjärjestön kanssa, jotka saavat bändin tuotoista osansa.Lighthouse X 2

Yhtyeen jäsenet Søren Bregendal, Martin Skriver ja Johannes Nymark ovat kaikki laulamisen ohella toimineet myös näyttelijöinä. Søren oli mukana vuosituhannen alussa Tanskassa ja Aasiassa menestystä niittäneessä C21-poikabändissä. Johannes taas on nähty viisulavalla jo kerran, Italian Emma Marronen taustabändissä vuonna 2014.

Edustuskappaleen “Soldiers of love” yhtye on kirjoittanut yhdessä Sebastian Owensin, Daniel Durnin ja Katrine Klith Andersenin kanssa. 2010-luvulla hyvin menestynyt Tanska karsiutui viime vuonna finaalista ensimmäisen kerran sitten vuoden 2007.

Kuvat: Mads Teglers

Katso kappaleen karsintaesitys

Lighthouse X 3