Friends Arena valmiina Melodifestivalenin finaaliin

Melodifestivalen vaihtoi tänä vuonna finaalin kotiareenaa. Vanha tuttu Globen sai väistyä upouuden ja massiivisen Friends Arenan tieltä isäntälavana. Globen sai palvella uskollisesti Melodifestivalenia vuosina 2002-2012.

Friends Arena sijaitsee aivan Tukholman kupeessa, Solnassa, jonne on rakenteilla suuri Arenastadenin kaupunginosa. Friends Areenan ympäristö onkin vielä osittain työmaa-aluetta. Melodifestivalenia varten koko Arena ei ole edes käytössä. Täydessä komeudessaan Arenalla olisi 50 000 istumapaikkaa ja konsertteihin mahtuisi 65 000 katsojaa. Solnaan on Tukholmasta hyvät yhteydet sekä metrolla että paikallisjunilla, vaikka kummaltakin asemalta on pienoinen kävelymatka itse Arenalle.

 

Melodifestivalen on Ruotsissa käsite, joka hakee vertaistaan. Finaalikappaleista ja väliaikaesiintyjistä kirjoitetaan usean sivun liitteitä viikonlopun iltapäivälehtiin. Ennen varsinaista finaalia järjestetään kaksi kenraaliharjoitusta perjantaina ja lauantaina, jotka myös ovat lähes poikkeuksetta loppuunmyytyjä. Perjantai-illan kenraaliharjoitus näytettiin myös yhdelletoista kansainväliselle raadille, jotka jakavat puolet finaalin pisteistä. Loput puolet pisteistä jaetaan tv-katsojien lauantaina antamien puhelinäänien perusteella. Tänä vuonna raatipisteet tulevat seuraavista maista: Espanja, Islanti, Iso-Britannia, Israel, Italia, Kroatia, Kypros, Malta, Ranska, Saksa ja Ukraina.

Viisukuppila oli seuraamassa ensimmäistä kenraaliharjoitusta, josta hieman valokuvia alla. Huomiona niille, jotka haluavat säilyttää kaiken jännityksen huomiselle finaalille mainittakoon, että kuvat ja seuraava teksti paljastavat tv-lähetyksen kulkua.

Kilpailu sisältää paljon viihdykettä myös itse kilpailukappaleiden lisäksi. Ohjelmassa tullaan näkemään vanhoja Ruotsin isännöimien euroviisujen juontajia sekä tulevien Malmön kisojen Petra Mede. Sarah Dawn Finerin huumorihahmo Lynda Woodruff tekee myös paluun tv-ruudulle. Väliaikanumerona esiintyy itseoikeutetusti viime vuoden voittaja Loreen ja ennen lopullisten tulosten julkistamista lavan valtaa euroviisuveteraani Carola.