Hadise uudestaan Turkkia edustamaan?

Turkissa viisuedustajan valitsemista ja julkaisemista edeltää aina huomattavan suuri huhumylly paikallisessa lehdistössä. Turkkilaisen Express Haber -nettiuutissivuston mukaan belgianturkkilainen Hadise, joka edusti Turkkia menestyksekkäästi vuonna 2009, on vastannut myöntävästi TRT-kanavan pyyntöön edustaa maata Bakussa ensi keväänä.

Lehden mukaan televisiokanava pitää lehdistötilaisuuden asian tiimoilta ensi maanantaina. TRT ei ole vielä kommentoinut uutissivuston väitettä, ja aiemmin kanava on kertonut julkaisevansa valitun artistin virallisesti vasta tammikuun 15. päivänä.

Vuonna 2009 Hadise sijoittui neljänneksi Moskovassa järjestetyssä euroviisufinaalissa kappaleella ”Düm tek tek”. Pisteitä kappaleelle kertyi 177.

EscXtra.com-sivuston uutinen

Keskustele aiheesta foorumillamme.