Harjoitukset käynnistyneet – Puola, Norja, Albania ja Armenia harjoitelleet

Suomalaisten viettäessä vappubrunssejaan on Düsseldorfissa alkanut vuoden 2011 Eurovision Song Contestin harjoitukset. Harjoiteltavaa 43 maan esityksissä riittääkin. Tänään harjoittelee ensimmäisen semifinaalin alkupuolella esiintyvät, joista viimeisenä Suomi.

Ensimmäisissä harjoituksissa neljänkymmenen minuutin harjoitusaikana kukin maa suorittaa ensin sound-checkin lavalla. Jo ennen tätä lavaharjoitusta delegaatiot ovat saaneet turvallisuusohjeet ja käyneet vaatehuonealueen sekä korvamonitoroinnin läpi. Lavalla sound-checkin jälkeen kullakin maalla on vielä aikaa muutamaan läpivetoon, jossa käydään kamerakulmia ja koreografiaa läpi.

Tänä vuonna harjoitusrumban aloitti Puola. Pientä alkujännitystä oli selkeästi ilmassa ja Magdalenan ääni saikin hieman ristiriitaisen vastaanoton. Vire ei ollut paras mahdollinen ja lisäksi koreografiassakin on vielä hiomisen varaa. Taustavalot kuitenkin tehostivat loistavasti menevää kappaletta ja lava näytti esityksen aikana hyvältä.

Lehdistötilaisuudessaan Magdalena otti kantaa kielivalintaansa ja kappaleen englanninkieliseen versioon. Kilpailussa kuultavan puolankielisen version lisäksi kappaleesta on nyt vain yksi englanninkielinen versio nimeltään ”Present”. First Class Ticket to Heaven oli kuulemma väärinkäsitys, eikä Magdalena halunnut muuttaa kappaleen melodiaa niin paljon kuin siinä oli muutettu.

Norjan Stella otti lavan haltuun Puolan jälkeen. Ääni ja koreografia toimivat pitkälti kuten Norjan finaalissakin. Ryhmän vaatetuskin oli niin yhtenäinen, että päällä saattoi olla jo lopulliset esiintymisasut. Nekin olivat linjassa Norjan finaalin kanssa, Stellan puvun väri oli nyt vain vaihtunut kultaiseksi ja taustalaulajien punaiseksi. Suurempaa lisäarvoa esitys ei tuntunut saavan isosta esiintymislavasta ja näyttävistä puitteista.

Kolmantena harjoitteli Albanian Aurela. Vahvaa tulkintaa lavalla oli tukemassa rumpali, kitaristi, sekä kolmihenkinen taustakuoro. Ammattilaisen ottein Aurela eläytyi kappaleeseen ja hänen ääni oli tuttuun tyyliinsä täynnä elämänkokemusta savukoneiden täyttäessä lavan savulla ja pyrojen liekehtiessä Aurelan ympärillä. Valoseinä täyttyi siipi-teemaisilla kuvioilla. Vahvaa ja väkevää esitystä luvassa siis niille, jotka sitä arvostavat.

Armenian Emmy otti lavalle mukaan omalla nimellään koristellun tuolin, joka on nyrkkeilyhanskan muotoinen. Nyrkkeily tuntuukin olevan esityksen teema, jossa taustatanssijoilla on nyrkkeilykaavut ja nyrkkeiluiskukoreografiat. Boom Boom! Liinoista tanssijat tekevät oman nyrkkeilykehän Emmylle ja esitys on kokonaisuudessaan varsin tehokas valoseinän tähtiteemoineen ja My number one -tyylisine rivitansseineen. Silti kuitenkin hieman tuntuu siltä, että esityksen sijaan olisi Armenian pitänyt hieman enemmän panostaa Emmyn laulamiseen ja ottaa taustalaulajiksi enemmän kuin yksi laulaja Emmyä tukemaan.

Armenian harjoitusten jälkeen kuvaajat ja muu lavan ympärillä pyörivä henkilökunta päästettiin hyvin ansaitulle lounastauolle.

Katso escstats.com:n harjoitusvideot Youtubesta:

Puolan harjoitukset

Norjan harjoitukset

Albanian harjoitukset

Armenian harjoitukset

Norjan Stella Mwangi nähtiin ainakin harjoituksissa kultaisessa asussa.
Albanian Aurela Gace