Irlanti: Sarah McTernan – 22

Edustuskappale: 22
Esittäjä: Sarah McTernan
Lauluntekijä(t): Janieck van de Polder, Marcia Sondeijker, Roel Rats
Keskustele aiheesta foorumillamme

Irlanti luotti jälleen sisäiseen valintaan. Valinta ostui Sarah McTernaniin ja kappaleeseen ”22”. Kappaleen tekijätiimi, Janieck van de Polder, Marcia Sondeijker ja Roel Rats tulee Alankomaista.

25-vuotias Sarah McTernan nousi kuuluisaksi osallistuttuaan Irlannin The Voiceen vuonna 2015. Kaikki neljä tuomaria käänsivät tuolinsa koelauluissa ja hän päätti kilpailla Rachel Stevensin joukkueessa. Hän lopulta sijoittui kolmanneksi.

Viime vuonna Sarah yritti onneaan San Marinon karsinnoissa, mutta ei päässyt livelähetyksiin. Toistaiseksi hän on julkaissut yhden singlen ”Eye of the Storm”, joka kuultiin alun perin Islannin karsinnoissa vuonna 2016 Karlotta Sigurðardóttirin esittämänä.

Sarah soittaa myös viulua, kitaraa, ukuleleen, pianoa ja tinapilliä. Hänellä on myös kaksi ja puolivuotias tytär Mia.

Teksti: Sami Luukela
Kuva: RTÉ 2019/Lili Forberg