Islanti: Hatari – Hatrið mun sigra

Edustuskappale: Hatrið mun sigra
Esittäjä: Hatari
Lauluntekijä(t): Hatari
Keskustele aiheesta foorumillamme

Islanti tuo tänä vuonna viisulavalle varmasti yhden tämän vuoden puhutuimmista kilpailukappaleista. Kolmen nuoren miehen muodostama Hatari-yhtye päihitti maaliskuun alussa kisatussa Söngvakeppnin 2019 -karsintakilpailussa muun muassa Islantia aiemmin edustaneet Hera Björkin ja Friðrik Ómarin.

Sopraanon äänialan omaavan Klemens Hanniganin, karheaäänisen Matthias Haraldssonin sekä tuottaja-rumpali Einar Stefánssonin muodostava Hatari herättelee viisuyleisöä varmasti niin tyylillään kuin kappaleellakaan. Nahkaan, lateksiin. ketjuihin ja maskeihin pukeutuva ryhmä ei halua määritellä omaa tyyliään yhden genren alle, mutta mediassa heitä on kutsuttu esimerkiksi termillä bondageteknoperformanssiryhmä.

Hatarin islanninkielinen kilpailukappale ”Hatrið mun sigra” (suom. Viha tulee hallitsemaan) ei nimestään huolimatta ole vihapuhetta, ei sinne päinkään. Yhtye on kertonut kansainväliselle medialle, että kappale on varoitus koko Euroopalle sen tulevaisuudesta. Kolmikko on työstänyt kilpailukappaleensa yhdessä ja tällä kappaleella he haluavat lähettää vahvan viestin siitä, että koko Eurooppa murenee ja viha tulee hallitsemaan, jos äärioikeistolaiselle politiikalle annetaan liikaa jalansijaa.

Vaikka ”Hatrið mun sigra” ei ole ehkä se tyypillisin euroviisukappale, joita vuosien saatossa on kuultu, ovat viisufanit ottaneet kappaleen hyvin vastaan. Myös monet vedonlyöntisivustot povaavat kappaleelle sijoitusta kärkikymmenikköön. Sitä ennen Islannin täytyy kuitenkin kisata finaalipaikasta ensimmäisessä semifinaalissa 14. toukokuuta.

Teksti: Kaisa Iivonen
Kuva: Íris Dögg Einars