Italia: Mahmood – Soldi

Edustuskappale: Soldi
Esittäjä: Mahmood
Lauluntekijä(t): Dardust, Mahmood, Charlie Charles
Keskustele aiheesta foorumillamme

Perinteisen San Remon laulukilpailun voittajaksi kruunattiin Mahmood, joka tuttuun tapaan sai mahdollisuuden edustaa maataan seuraavissa Euroviisuissa. Tämä tarttui tilaisuuteen ja on näin ollen Italian edustaja. Hän ei voittanut yleisöääniä, mutta raadin suuri kannatus nosti tämän kärkeen.

Alessandro Mahmoud eli Mahmood syntyi Milanossa vuonna 1992 italialaiselle äidille ja egyptiläiselle isälle. Vanhempien erottua äiti joutui yksinhuoltajaksi. Musiikin parissa on työskennelty vuodesta 2012 lähtien, jolloin hän kilpaili Italian X Factorissa. Tätä seurasi baarissa työskentelyä, musiikkikoulua, pianonsoiton opettelua sekä säveltämistä. Mahmood on julkaissut vuosien aikana useita singlejä ja näin viisujen alla myös debyyttialbuminsa.

San Remon laulukilpailuun hän ansaitsi paikkansa voittamalla vuoden 2018 Sanremo Giovanin toisen illan kappaleella “Gioventù bruciata”. Mies on myös aikaisemmin kilpaillut San Remossa tulokkaiden sarjassa. Kappale “Dimentica” ei yltänyt mitalisijaan. Kyseinen teos oli miehen itsensä säveltämä ja sanoittama, toisin kuin viisukappale.

Viisuissa kuultava kappale on hänen itsensä lisäksi Charlie Charlesin sekä Dario ”Dardust” Fainin käsialaa, jonka kanssa hän työsti viime vuonna hittisingleä “Nero Bali”. Viisukappale kantaa nimeä “Soldi” joka tarkoittaa suomeksi rahaa. Hip hopin trap-tyylisuuntausta hyödyntävää ja arabivaikutteita sisältävää teosta työstettiin pitkän aikaa. Kappaleessa on myös Mahmoodin isän kunniaksi laulettava säkeistö arabian kielellä.

Italia teki paluun viisuihin vuonna 2011. Maa on sijoittunut sen jälkeen jokaisena vuonna kymmenen parhaan joukkoon paria poikkeusta lukuun ottamatta. Italia kuuluu suuriin rahoittajamaihin, mistä syystä se pääsee vuosittain suoraan finaaliin. 18. toukokuuta nähdään, jatkaako maa hyvien sijoitusten tiellä.

Teksti: Aleksi Mikkola
Kuva: Attilio Cusani