Viime kevään suurimman kohun synnytti Venäjän edustajaksi valittu Julija Samoilova. Isäntämaa Ukraina nimittäin asetti Julijan kolmen vuoden maahantulokieltoon johtuen Samoylovan vierailusta Venäjän sotilaallisesti miehittämällä Krimillä ilman Ukrainan viranomaisten ulkomaalaisilta edellyttämää erityislupaa. Näin ollen Julijaa ei päästetty maahan, eikä hän voinut esiintyä viime vuoden Euroviisuissa ja Venäjä vetääntyi kokonaan.
Julijalle kuitenkin luvattiin, että hänet valittaisiin maan edustajaksi seuraavana vuonna. Tänään Venäjän viisuosallistumisesta vastaava televisiokanava Pervyi kanal vahvisti, että Julija edustaa maata Lissabonissa. Myös Euroviisujen virallinen sivusto eurovision.tv kirjoitti valinnasta. Julijan edustuskappale kuullaan myöhemmin.
Julija nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2013 sijoituttuaan Venäjän X Factor -kilpailussa toiseksi. Julija on esiintynyt myös paralympialaisten avajaisissa.
Keskustele aiheesta foorumillamme