Kääntyykö Big 4 -maiden kurssi viimein?

Varmat finalistit purjehtivat tiistaina Oslo-vuonolla Christian Radich aluksella. Kääntyykö EBUn suurten rahoittajamaiden kurssi viimein viisumenestyksen suhteen? Iso-Britannia on yltänyt kymmenen parhaan joukkoon 2000-luvulla kahdesti, Espanjan viimeisin top 10 -sijoitus on vuodelta 2004. Ranska on sijoitunut viime vuosikymmellä neljä kertaa kolmen viimeisen joukkoon. Saksankaan 2000-luvun menestyksessä ei ole kehumista; vuonna 2005 jumbosija finaalissa ja vain kolme kertaa maa on onnistunut pääsemään kymmenen parhaan joukkoon. Saksan paras sijoitus viime vuosikymmenellä tuli Stefan Raabin alapäähuumorilla. Nyt sama mies isännöi kykykisaa, missä löytyi maan nuori edustaja Lena Meyer-Landrut. Risteilyä isännöineet norjalaisetkin tietävät mitä EBUn isot rahoittajamaat ovat joutuneet viime aikoina kokemaan, maalla on peräti kymmenen jumbosijaa. Katso EBUn kuvat suorista finalisteista esiintymisnumeroineen ja video risteilyltä lue lisää -osuudessa. Jutun lopussa myös linkki foorumimme finaaliveikkaukseen. Finaalin ensimmäinen kenraaliharjoitus tänään Telenor Arenalla klo 15.30 ja toinen kymmeneltä illalla.

Espanja 2

Norja 3

Iso-Britannia 12

Ranska 18

Saksa 22

Ensimmäisestä semifinaalista jatkoon päässeiden kuvat ja esiintymisnumerot finaalissa

Toisesta semifinaalista jatkoon päässeiden kuvat ja esiintymisnumerot finaalissa

Harjoitusten seurantaa foorumillamme

Finaaliveikkaus foorumillamme