Kielivaihdoksia, videoita ja yksi uusi kappale

Karsintakausi alkaa lähestyä loppuaan ja suurin osa tulevien viisujen osallistujammaista onkin valinnut tai julkaissut jo kilpailukappaleensa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Eurooppa hiljenisi nyt odottamaan Düsseldorfin viisuja. Päinvastoin, armoton valmistautuminen ja kappaleiden hienosäätö toukokuuta varten on nyt alkanut. Monilla tämä tarkoittaa esimerkiksi kappaleiden sovituksia, koreografian harjoittelua ja esiintymisvaatteiden suunnitelua.

Esiintymiskielen päättäminen on kuuma keskustelun aihe monissa maissa. Useampi maa kuten esimerkiksi Alankomaat on ilmoittanet vaihtavansa esiintymiskielen englanniksi Saksan viisuihin. Uusi versio on nimetään ”Never alone”.  Myös Kroatian kilpailukappale kuullaan Düsseldorfin viisulavalla englanniksi. Viime viikonloppuna Daria Kinzer voitti maan karsinnat kappaleella ”Lahor”, josta  kuultiinkin lähetyksen lopussa englanninkielinen versio ”Break a leg”. Kyseinen versio ei kuitenkaan ollut kappaleen lopullinen versio vaan uuden englanninkielisen versio nimeksi tuli ”Celebrate”.

Valko-Venäjän taannoinen draamakin saataneen ajoissa päätökseen. Pian sen jälkeen kun “Born in Belorussia” julkistettiin maan edustuskappaleeksi, selvisi, että se on julkaistu liian aikasin. Nyt maan edustajalle Anastasia Vinnikovalle on tehty uusi kilpailukappale. Tunnelma tässä uudessa vielä kuulemattomassa kappaleessa lienee suunnilleen sama kun edeltäjässään, sillä kappaleen nimi on ”I love Belarus” ja tekijätkin ovat pysyneet samana. ESCKaz-sivuston mukaan uuden kappaleen ensiesitys on tulevana maanantaina.

Yksi varma merkki kevään tulosta ja viisujen lähestymisestä on esikatseluvideoiden ilmestyminen internetin palvelimille. Kuluneella viikolla olemme saaneet nähtäväksemme esikatseluvideot kappaleista ”I’m still alive” (Slovakia), ”Lipstick” (Irlanti), ”Que me quiten lo bailao” (Espanja) ja ”With love baby” (Belgia). Huhut tietävät myös kertoa, että ainakin Maltalla ja Unkarissa tällä viikolla kuvattu, joten ainakin videouutisiin on luvassa pian jatkoa.