Kobi Marimi isäntämaan edustajaksi

Euroviisujen isäntamaa Israel on valinnut edustajakseen 27-vuotiaan Kobi Marimin. Kobi Marimi voitti viime yönä HaKokhav HaBa -kykykilpailun, joka toimii Israelin euroviisukarsintana. Monivaiheinen karsinta starttasi jo viime marraskuussa. Kykykilpailu huipentui finaaliin, jossa nähtiin lopulta neljä aristia: Maya Buskila, Ketreyah, Shefita ja voittoisa Kobi Marimi. Vielä emme kuitenkaan saaneet kuulla Israelin edustuskappaletta, vaan sen julkaisua joudutaan odottamaan maaliskuulle.

Kobi Marimi on kotimaassaan vielä suhteellisen tuntematon artisti. Kobi valmistui viime vuonna näyttelijäksi maineikkaan israelilaisen näyttelijä-ohjaaja Nissan Nativin mukaan nimetystä näyttelijästudiosta. Kobilla on hyppysissään myös lupaavimman musikaalinäyttelijän palkinto, jonka hän voitti Israelin musiikkiteatterifestivaaleilla.

Kobi syntyi ja kasvoi Ramat Ganin kaupungissa, mutta asuu nykyään Tel Avivissa, jossa hän työskentelee baarimikkona. Kobilla ei siis ole kovinkaan pitkä matka itse euroviisuihin. Hän lähti kisaamaan HaKokhav HaBaan vailla ammattilaulajan kokemusta, mutta valloitti yleisön pian persoonallisella äänellään.

Kuuntele Kobi Marimin tulkinta Let it be -kappaleesta
Keskustele aiheesta foorumillamme