Kyproksen menoviisun lopullinen versio julki

Jo joulukuussa saimme tietää, että Tel Aviviin Kyproksen värejä lähtee puolustamaan 37-vuotias kreikkalainen laulajatar Tamta. Viime vuonna toiseksi sijoittunut Kypros jatkaa menestysjahtiaan tänäkin vuonna menobiisin voimin. Useamman kuukauden odottelun jälkeen Tamtan kilpailukappale “Repaly” kuultiin eilen kokonaisuudessaan julkisuudessa kappaleen musiikkivideon myötä. Kappaleen ovat kynäilleet Alex Papaconstantinou, Teddy Sky, Victor Svensson, Kristoffer Fogelmark ja Albin Nedler.

Tel Avivissa Kypros kisaa semifinaalipaikoista ensimmäisessä semifinaalissa. Moni odottaa jo nyt Kyproksen lavashow’lta paljon, sillä koreografina toimii myös “Fuegon” esityksen viime keväänä suunnitellut Sacha Jean-Baptiste.

Katso kappaleen musiikkivideo

Keskustele aiheesta foorumillamme