Kyproksenkin karsinnoissa suomalaisväriä – tällä kertaa lauluntekijäpuolella

Kyproksen yleisradio CyBC julkaisi tänään kolme kappaletta, jotka jo aikaisemmin maan edustajaksi valittu Ivi Adamou esittää maan karsinnoissa 25. tammikuuta. Ivi lähtee edustamaan kotimaatansa Bakuun jollakin seuraavista kolmesta kappaleista: ”Call the Police”, ”You don’t belong here” tai ”La La Love”. Nopeatempoisen ”Call the Police” kappaleen tekijöiden joukosta löytyy aikaisemminkin Ivin kanssa yhteistyötä tehnyt suomalainern Mikko Tamminen. Ivin kappaleiden joukosta löytyy muitakin tuttuja nimiä. Esimerkiksi ”La La Love” kappaleen tekijätiimissä on mukana Alex Papaconstantinou, joka voidaan muistaa esimerkiksi Azerbaidzanin vuoden 2009 kilpailukappaleen ”Always” tekijätiimistä. Ivin kilpailukappaleet ovat kuultavissa CyBC:n sivuilla.

Keskustele aiheesta foorumilla.