Liechtenstein sittenkin mukaan euroviisuihin jo ensi keväänä? – ja muita spekulaatioita osallistujamaista

Sillä aikaa kun saksalaiset yhä jahkailevat isäntäkaupunkipäätöksensä kanssa, huhut ja spekulaatiot ensi kevään osallistujamaista käyvät kuumina ympäri Eurooppaa. Esimerkiksi Liechtensteinin viisudebyytti saattaa olla nyt lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Tätä ennen Liechtensteinin osallistuminen viisuihin ei ole ollut mahdollista, sillä maan yleisradio ei ole ollut Euroopan yleisradioliiton EBUn jäsen. Nyt liechtensteinilainen 1FLTV on hakenut EBUn jäsenyyttä. Lisäksi EBUn sääntöjä on muutettu siinä määrin, että euroviisuihin ilmoittautuminen on mahdollista vaikka hakemusta ei olisi vielä kokonaan käsitelty. Näin ollen Liechtensteinin osallistuminen jo vuoden 2011 euroviisuihin voisi olla mahdollista.


Tämä uusi sääntö avaa takaportin myös Unkarille. Viime vuonna Unkarin yleisradio MTV vetäytyi viisuista taludellisiin syihin vedoten. Nyt toinen unkarilainen kanava Dúna TV on kiinnostunut tuomaan Unkarin takaisin viisuihin, vaikka kanava ei vielä olekaan EBUn varsinainen jäsen. Myös Italian paluusta on huhuttu paljon, kuten joka ikinen vuosi. Tällä kertaa huhuissa on päästy jo niin pitkälle, että Italian mahdolliseksi viisuedustajaksi on spekuloitu käynnissä olevan Italian X-factor-kauden voittajaa. Liikaa asiasta ei kannata kuitenkaan innostua, sillä edellisen kerran Italia on nähty euroviisuissa vuonna 1997. Nähtäväksi jää, kisaavatko Liechtenstein, Unkari ja/tai Italia jossakin päin Saksaa ensi toukokuussa. Sen sijaan yksi varmasti comebackin tekevä maa on Itävalta, joka palaa kolmen välivuoden jälkeen takaisin viisuihin. Edellisen kerran Itävalta nähtiin viisuilemassa Helsingissä.

Andorran yleisradio RTVA on puolestaan ilmoittanut jättävänsä viisut väliin myös ensi keväänä. Viimeksi vuonna 2009 viisuissa nähty Andorra perustelee päätöksensä niin ikään taloudellisilla syillä. Huhut kertovat myös Slovenian talousvaikeuksista. Maassa on mietitty muun muassa sisäistä valintaa julkisen karsinnan sijaan tai mahdollisesti jopa välivuotta viisuista. Viimevuotinen sijoituis oman semifinaalinsa toiseksi viimeisenä on tuskin lisännyt viisuinnostusta Sloveniassa.

Lähteet: The Eurovison Times, ESCtoday, Oikotimes, ilkar.blogspot.com