Luca Hänni Sveitsiä edustamaan – myös kappale julki

Jo viime syyskuussa Sveitsin italiankielinen RSI-kanava julkaisi omat ehdokkaansa edustajaksi, mutta edustaja ei lopulta ollut kukaan näistä. Sveitsin valinta on 24-vuotias laulaja-lauluntekijä Luca Hänni. Aikaisin uransa aloittanut Hänni on ollut osana useita musiikkitapahtumia ja toiminut myös mallina.

Mies on tunnettu myös Sveitsin ulkopuolella, sillä hän voitti Deutschland sucht den Superstar -laulukilpailun vuonna 2012. Tätä seurasi levytyssopimus Universal Musicin kanssa sekä kultaa myynyt single ”Don’t Think About Me”, joka menestyi kotimaan lisäksi mm. Saksassa ja Itävallassa.

Kilpailukappaletta ”She Got Me” on hehkutettu kärkeen paljon ja Sveitsille povataan pitkästä aikaa hyvää sijoitusta. Kappaleesta ovat vastuussa itse Lucan lisäksi Laurell Barker, Mac Frazer, Jon Hällgren sekä Lukas Hällgren.

Katso kappaleen musiikkivideo

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuva: EBU/eurovision.tv